”Turku-Pietari-Köln”-hankkeen kolmen kulttuurialueen valokuvat tuovat koululaisille viestiä Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta. Kuvat ovat esillä koulun ruokalassa, jolloin näyttely saavuttaa kaikki peruskoulun oppilaat. Valokuvaprojektissa on ollut mukana koulun suomalais-venäläisten luokkien oppilaita vuosiluokilta 1-9. Samalla näyttely on osa parhaillaan vietettävien Puolalan kieliluokkien 20-vuotisjuhlien ohjelmaa.
Valokuvapajoja ja näyttelyitä
”Turku-Pietari-Köln” on Turun opetustoimen kulttuuripääkaupunkihanke, jonka päävastuutahona on Puolalanmäen lukio. Projektin taiteellisena vetäjänä toimii turkulainen valokuvaaja Vesa Aaltonen. Hankkeeseen osallistuvat saksan ja venäjän lukijat Puolalan koulussa ja Puolalanmäen lukiossa sekä pietarilaisten ja kölniläisten ystävyyskoulujen oppilaat.
Hankkeen valokuvatyöpajoja on järjestetty Turussa, Pietarissa ja Kölnissä kahden vuoden aikana 11 kertaa. Tähän mennessä hankkeeseen on osallistunut noin 200 lasta ja nuorta Turussa, Pietarissa ja Kölnissä. Vuonna 2011 järjestetään vielä kolme työpajaa jolloin lopullinen osallistujamäärä on noin 300. Puolalan koulussa nyt esillä oleva osanäyttely on järjestyksessä yhdeksäs. Aiempiin Turussa, Pietarissa ja Kölnissä olleisiin näyttelyihin voi tutustua osoitteessa :
http://www.aaltonenvesa.com/TPK/exhibitions.html
Hankkeen päänäyttely toteutetaan Turun pääkirjaston sisä- ja ulkotiloihin 18.8-30.9.2011. Hanke tulee olemaan esillä laajasti myös Pietarissa ja Kölnissä vuoden 2011 aikana.
Kolmen kulttuurialueen kuvia
Lasten ja nuorten maailma on kansainvälinen. Arki noudattelee yleisellä tasolla samanlaista kaavaa: koulu, koti, läksyt, kaverit, harrastukset, youtube, facebook, twitter, messenger… Maailma verkostoituu, onko kulttuurieroja enää lainkaan? Millainen on arki tavallisessa suomalaisessa, venäläisessä tai saksalaisessa kodissa? Erottaako suomalaisen, venäläisen tai saksalaisen nuoren toisistaan?
Turku- Pietari- Köln yhteistyönä toteutettava valokuvausprojekti koostuu työpajoissa toteutettavista omakuvista sekä nuorten itse kuvaamista arkikuvista. Projekti on matka nuorten maailmaan. Omakuva-työpajoissa nuorille tarjoutuu mahdollisuus tutustua minäkuvaan. Osallistujat kuvaavat itse itseään kuin tarkastelisivat peilikuvaansa. Kuva itsestä vailla ulkopuolista tarkkailijaa yllättää, poikkeaa mielikuvistamme. Mutta samalla se pyrkii myös auttamaan identiteetin löytymisessä ja sitä kautta vahvistamaan itsetuntoa.
Kolmivuotisena yhteistyöhankkeena toteutettava projekti kasvattaa lasten ja nuorten ilmaisullisia valmiuksia, tutustuttaa heidät taiteelliseen tuotantoprosessiin, kehittää yhteistyötaitoja ja opettaa toimimaan yhdessä samanikäisten eurooppalaisten kanssa