Juttutalkoot– Berättelsejakten - Story Harvest esittelee tarinankerrontaa opetusmetodina

Juttutalkoot on kansainvälisen Nordiska Röster -hankkeen ja Turun kasvatus- ja opetustoimen Sam Body Plays -hankkeen yhteinen osahanke.

Juttutalkoot -hankkeeseen osallistuu Turussa ja Turun ympäristökunnissa yhteensä 10 koulua, joissa kansainväliset tarinankertojat kiertävät kertomassa tarinoita. Kertojat kulkevat pareittain ja ovat yhdessä koulussa kaksi päivää. Koulussa järjestetään tarinatuokio, jonka aikana koululuokat kerääntyvät sovitusti kuulemaan tarinoita. Sen jälkeen 1-2 luokkaa jää jatkamaan tarinankertojien kanssa pienimuotoiseen workshoppiin.

Juttutalkoot -hankkeessa opettaja ottaa tarinankerronnan yhdeksi opetusmetodikseen, jota hän käyttää lukuvuoden 2010 - 2011 ajan. Apulaisprofessori, FT, Heli Aaltonen toimittaa pedagogista materiaalia hankkeeseen osallistuville opettajille alkusyksystä 2010.

Hankkeeseen osallistuville opettajille järjestetään koulutusta. Kurssin opettajina toimivat Judy Paterson, Claire Hewitt, Georgiana Keable, Suse Weisse ja Heli Aaltonen. Sisältönä on mm.: Miten tulla tarinankertojaksi omassa luokassani?, Miten innostaa oppilaat tarinankertojiksi? ja eri metodien esittelyä.

Opettajille jaetaan tarinankerronnan askel askeleelta –opas. Lisäksi he saavat kirjallisen ohjeistuksen kustakin esitellystä työskentelymenetelmästä. Koulutuksen jälkeen opettajat jatkavat luokkiensa kanssa tarinankerrontaa kukin mieleistään metodia käyttäen. Opettajia kouluttavat tarinankertojat toimivat tutoreina opettajille.

Keväällä 2011 luokilla on sovittu tuotos. Tuotosta esitellään vuoden 2011 kirjamessuilla ja julkaistaan kaikkien luokkien tuotoksista koottu kirja. Toukokuussa 2011 luokat osallistuvat tarinoillaan Sam Body Plays -hankkeen järjestämään luovan toiminnan festivaaliin.

Hankkeeseen osallistuvat koulut

Viisi mukana olevaa ruotsinkielistä koulua

  • Sarlinska skolan Paraisilla (lk 7-9) / Helena Gyllenberg / lk 9
  • Sunnanberg skola Paraisilla (lk 1-6) / Sebastian Ekholm / lk 5-6
  • Kimitonejdens skola (lk 7-9) / Britt-Mari Norrbacka/ Heidi Ramstedt / lk 7-8
  • Cygnaeus skola Turussa (lk 1-6) / Monika Sandberg / lk 1
  • Kyrkbackens skola Nauvossa (lk 1-9) / Ingrid Jansson / lk 7-8

Viisi mukana olevaa suomenkielistä koulua

  • Luolavuoren koulu (lk 1-6) / Heidi Nummila ja Laura Viljamaa / 2-4 lk
  • Tammenahjon koulu Maskussa (lk 1-2) / Sari Koponen / 1-2 lk
  • Steinerkoulu (lk 1-9) / Päivi Koivisto / esiopetusryhmä
  • Nummenpakan koulu (lk 7-9) / Kristiina Sahlberg / 8 lk
  • Luostarivuoren koulu

File 1801

Ryhmät: