Musiikki
Bill Hota & the Pulvers, Festivaalin virallinen housebändi
Suomen kulttuurikesän pottumaisin bändi. BHP kantaa piilossa ollutta avainta, jolla tallennetaan suomalaisen musiikkiperinteen alkuvoimaa. BHP keskittää settinsä lujaan rakenteeseen kiihkeästi sykkivät rytmit ja mausteeksi maaseudun utuisia tunnelmia synnyttäen jännittävän, räjähdysalttiin ilmapiirin. Tämä trio ei jätä ketään kylmäksi! BHP = Kyösti ”Van Gogh” Järvelä, Pentti ”Siikli” Haapanen, Juma ”Rosamunda” Lautamaja
www.myspace.com/billhota
www.kansanmusiikki.fi/esiintyjat/musiikki/group/638/
Lohi ui ohi koko perheen konsertti (kesto 40 min)
Säveltäjä Marjatta Meritähti ja Kosti "KOMO" Kotiranta tuovat Turkuun ruokapitoisen ohjelman, joka on sävelletty Jukka Itkosen runoihin. Konsertti esittelee kaikki Suomen maakuntakalat ja vielä enemmän - hauskalla, mutta myös informatiivisella tavalla.
www.konserttikeskus.fi/fi/esiintyjat/yhtyeet/lohi_ui_ohi
Hyperborea
Mehevään svengiin ja konstailemattomaan meininkiin kietoutuu eeppisten perinneteemojen lumo. Yhtye tulkitsee polkkia, sottiiseja ja polskia tyrmäävän tanssittavalla otteella omien sävellysten lomittuessa juurevasti perinteisen materiaalin sekaan. Ohjelmistoon kuuluu myös joukko taiten valittuja ja tunteella tulkittuja lauluja. Hyperborea koostuu nuoren polven pelimanneista. Kaikilla on kokemusta lukemattomista yhtyeistä ja produktioista. Piia Kleemola (viulu, alttoviulu, kantele, laulu), Antti Paalanen (1- ja 2- rivinen haitari), Petri Prauda (cittern, mandoliini, säkkipilli, laulu), Paula Susitaival (viulu, avainviulu, laulu).
www.perinnearkku.net/hyperborea/yhtye.html
Kööri
Koski TL:stä kotoisin oleva naisista koostuva lauluporukka on maustettu soittavalla "mieskauneudella". Kansanlauluihin tykästynyt ryhmä on taipaleellaan esiintynyt kissanristiäisistä aina isoimpiinkiin estraadeihin. Kööri perustettiin vuonna 1993.
Aura Brass Band
Turun NMKY:n Aura Brass Band on toinen Suomessa vakituisesti toimiva brittiläisen perinteen mukainen vaskipuhallinorkesteri. ABBn ohjelmisto sisältää sekä kevyttä että klassista musiikkia eri aikakausilta, vaskiorkesterille sävellettyä ja sovitettua konserttimusiikkia sekä musikaalisävelmiä. ABB perustettiin vuonna 2004.
www.tunmky.fi/musiikki/www/page.php?cat=5
Duo Brutal
Perusturkulainen Heidekenillä syntynyt soittajapoika Reijo Borman ja persoonallinen alppitorvi taipuvat sveitsiläisten alppitorvensoittajien musiikkiin turkulaisittain.
Shanty Singers i Åbo
Mieskuoro koostuu merikapteeneista ja kaphoornareista. Kuoro pitää yllä ainutlaatuista merimieslauluperinnettä. Ohjelmisto sisältää vanhoja englanninkielisiä merimieslauluja, joita säestetään haitarilla. Kuoro perustettiin vuonna 1970.
www.shantysingers.com/
Leeni
Turkulainen laulaja-lauluntekijä Leenin musiikki on yhden naisen herkkää, tummaäänistä akustista laulantaa ja kitarointia. Musiikissa laulaja-lauluntekijä-perinne yhdistyy folk-henkisyyteen ja tunteikkaaseen tarinankerrontaan. Biiseistä osa on omaa tuotantoa, osa suomalaisia covereita.
Hot Mama Trio
Hyväntuulista perinnehenkistä juurimusiikkia jossa yhdistyvät country, blues ja rockabilly.
Turun kaksiriviset
Turkulainen kaksirivisiä soittava pelimanniyhtye soittaa Turusta ja Varsinais-Suomesta peräisin olevia melodiota ja lauluja kuten Maire Tammenlaakson sävellys ja sanoitus Ruissalon rantaa. Soitinarsenaaliin kaksirivisen haitarin ja laulun lisäksi kuuluu kontrabasso, banjo ja rytmisoittimet. Turun kaksiriviset on perustettiin vuonna 1996. Johtajana Tapio Vainisto.
http://personal.inet.fi/viihde/kaksiriviset/
TKYn muusikot
Turun kansanstanssin Ystävät ryn pelimanniryhmä on monipuolinen sekoitus paikallista kansanmusiikkikulttuuria. Pelimannit tukevat omia tanssiryhmiään ja heittäytyvät tärkeillö hetkillä myös yhteisiin keikkatuokioihin. Turun Kansantanssin Ystävät ry. perustettiin vuonna 1970.
www.rytky.fi/
Antti Paalanen
Kokkolalainen Antti Paalanen on kotoisin Alavudelta ja valmistunut musiikin maisteriksi soittiminaan 1- ja 2-riviset haitarit. SibaRecordsin marraskuussa 2010 julkaisema Breathbox sooloalbumi on osa Paalasen taiteellisesta tohtorin tutkintoa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Ensimmäinen soololevy Äärelä ilmestyi vuonna 2007.
www.anttipaalanen.com/
Vissinki
Varsinaissuomalainen kansanmusiikkiyhtye, jonka pelimannisielua inspiroi retrohenkisyys. Värikäs soitinvalikoima soittimineen tarjoaa persoonallisia musiikkielämyksiä jokaiselle. Vissinki laulaa tarinoita elämästä jopa omalla äirinkielellään.
www.vissinki.fi/
Tietoiskut ja keskustelut
Soiton ja laulun lomassa lavalla esittäytyy tieteellinen ruokakulttuuri. Haastateltavina ja tietoiskujen jakajina on asiantuntijoita Turun yliopiston monilta alan laitoksilta. Haastateltaviksi nousee myös muita eksperttejä perunanviljelijöistä kokkeihin ja ruoasta kirjoittaviin toimittajiin ja kirjailijoihin. Haastattelijana Markku Sandell.
Runoilija Heli Laaksonen piristää ruokafestivaalia mm. peruna-aiheisilla runoillaan ja jutustelullaan.
Kirjailijakeskustelu
Ruoka herättää suuria tunteita ja aktivoi tärkeää puhetta. Haapion Markku johdolla ruokakirjailijat keskustelevat ruuan syvimmästä olemuksesta päivämme piristeenä ja ilon aiheena. Keskustelemassa Haapion kanssa mm. Anu Hopia, Heli Laaksonen, Flavio Giacoletto ja Antti Vahtera.
Seppo Salminen, professori, Turun yliopisto, Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämikeskus
Heikki Kallio, professori, Turun yliopisto, Biokemian ja elintarvikekemian laitos
Päivi Töyli, projektipäällikkö, Aitoja makuja -hanke, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea
Tuomo Tupasela, juustotutkija, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus
Anu Hopia, professori, Turun yliopisto, Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus
Sanna Heljakka, elintarvikealan asiantuntija, LounaFood -hanke, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea
Heidi Valtari, Ruoka-Suomen koordinaattori, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea
Laura Mattinen, projektipäällikkö, Varsinais-Suomen ruokaketjun kehittämishanke (VARRU), Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea
Riikka Saarimaa, tutkija, Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Hanna Lagström, Tutkimusjohtaja, Turun yliopisto, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus
Mari Norrdal, kehityspäällikkö, Turun yliopisto, Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämikeskus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja











