-
Salon kaupunki on omilla sisällöillään mukana Kulttuurikuntoilun keskuspuisto ja Pimeyden 876 sävyä -kokonaisuuksissa. Salon tapahtumat levittyvät kaupunkiin kuukausittaisten teemojen mukaisesti koko vuoden ajan. Kulttuurikuntoilun keskuspuiston kulttuuria ja liikuntaa yhdistävät tapahtumat...
-
Nykytanssin kansainvälinen huippunimi Tero Saarinen Company vierailee yhdessä maailmankuulun vanhan musiikin kokoonapanon, The Boston Cameratan, kanssa Logomon näyttämöllä teoksella Borrowed Light. Kahdeksan tanssijan ja kahdeksan laulajan tulkitsema Borrowed Light palaa tanssin...
-
Nukketeatterijuhla TIP-Fest (Turku International Puppetry Festival) on Turussa toimivien nukketeatterin ammattilaisten yhteisponnistus, johon oman loisteensa tuovat kansainväliset vierailijat. Ohjelma koostuu sekä lapsille että aikuisille suunnatuista visuaalisen teatterin esityksistä, erilaisista...
-
Kaikkiaan yhdentoista Taikalamppu-keskuksen ja Turun kaupungin yhdessä toteuttama Sytyke-hanke tuottaa monipuolisesti lapsille, nuorille ja perheille suunnattua taidetoimintaa ympäri Suomen. Toiminta huipentuu marraskuiseen tapahtumaviikkoon, joka kokoaa Turkuun tekijät ja keskusten taideprojektit...
-
Speak No Evil yhdistää luovan kekseliäisyyden, vanhan perinteen ja uusimman tekniikan. Luvassa on perinteikäs tarina hyvän ja pahan taistelusta, kiehtovaa musiikkia, fyysistä teatteria, komiikkaa ja visuaalisuuden juhlaa Turun linnan ympäristössä.
Syysiltaa valaisevat jättikokoiset, eläinhahmoiset...
-
Tuli, vesi, maa ja ilma. Elementtien kohtaaminen. Sirkusakrobaatit korkeuksissa, tulenpyörittäjien käsissä kieppuvat liekit ja musiikki luovat ainutkertaisen tunnelman tummaan iltaan.
Visuaalinen elämys yhdistää musiikin, ilma-akrobatian, tulitaiteen ja valoshown. Huimaavia pudotuksia ja...
-
Huippusirkusta, huikeita temppuja, glamourin säihkettä ja kihelmöivää jännitystä. Akrobatiaa Aurajoen yllä! Kymmenpäiväinen sirkusfestivaali tuo huippuesityksiä kaduille, turuille ja toreille.Sirkuksen magiikkaa ja visuaalista lumoa tarjoilevat vierailevat sirkustaiteilijat ja Turun omat...
-
Pääset mukaan vampyyrin kiehtovaan rakkaustarinaan, joka on kaunis, koominen ja jännittävä varieteen keinoin. Tähtinä loistavat ranskalaismuusikon säestyksellä kansainväliset huippuartistit, joita useimmat ovat työskennelleet maailmankuulussa Cirque du Soleissa.Luvassa on yllättävä ja viihdyttävä...
-
Kansainvälinen performanssitaiteen festivaali tarjoilee performanssitaidetta suunnitellusti ja sattumalta - sisällä, ulkona sekä maailmanlaajuisesti netissä. Tapahtuma levittäytyy Turusta myös Itämeren kaupunkeihin - Helsinkiin, Hampuriin ja Tallinnaan. Festivaalin kotimaisten ja...
-
Taistelu vyöryy stadionille luonnonvoimien lailla. Tämä visuaalinen suurteos kertoo eloonjäämistaistelusta ja haastaa pohtimaan ihmiskunnan tulevaisuutta niin yksilöinä kuin sosiaalisina eläiminä. Mitä merkitsee valta tai vallattomuus aikoina, jolloin meitä ympäröivien olosuhteiden hallitsemisesta...