Arttu Merimaa (Suomi) - Laura Pawela (Puola) - Milja Viita (Suomi)

Arttu Merimaa

Arttu Merimaa (s.1983 Pori) on valmistunut Tampereen AMK:n Taiteen ja viestinnän osastolta 2007. Merimaa työskentelee yleensä installaatiotaiteen ja liikkuvan kuvan keinoin. Häntä kiinnostavat kulttuurin ja median läpäisemä todellisuus, identiteetti, rakkaus ja väkivalta. Alkuvuonna 2010 Kluuvin gallerian yksityisnäyttelyssä ensiesityksensä saanut teossarjassa Nonchalant  korostui läheisyyden ja välinpitämättömyyden välinen jännite. Merimaan teoksia on ollut esillä myös mm. Mäntän kuvataideviikoilla ja Kiasmassa. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt Helsingissä, Porissa ja Tampereella. Merimaa vastaa yhdessä Miina Hujalan helsinkiläisen Alkovi-gallerian toiminnasta. www.arttumerimaa.net

 

Laura Pawela

Laura Pawela (s.1978 Rybnik) on kuvataiteilija, jonka tuotanto sisältää niin videoteoksia, veistoksia, maalauksia kuin tilateoksiakin. Hän on opiskellut Opolen yliopistossa, valmistunut kuvanveiston linjalta Wroclawin taideakatemiasta ja suorittanut lisäksi kulttuurimarkkinoinnin opintoja. Pawela on pitänyt yksityisnäyttelyitä Puolan lisäksi Slovakiassa, Iso-Britanniassa ja Argentiinassa sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin Euroopassa ja sen ulkopuolella. 2010 hänen teoksiaan oli esillä kansallismuseon Ars Homo Erotica -näyttelyssä Varsovassa. 2011 Pawelalle myönnettiin Mloda Polska –stipendi. Alkuvuonna hän piti yksityisnäyttelyn Opolen nykytaidegalleriassa. Syksyllä Pawela osallistuu Poznanin valokuvabiennaaliin Puolassa ja työskentelee stipendiaattina Yhdysvalloissa. Pawelan erittäin monipuolisista teoksista välittyy samanaikaista visuaalista iloa, kauneutta ja kriittisyyttä. www.laurapawela.com

 

Milja Viita

Milja Viita (s.1974 Karjalohja) on valmistunut kuvataiteilijaksi Kuvataideakatemian tila-aika-taiteen linjalta 2005. Hän asuu ja työskentelee Karkkilassa filmin, videon, valokuvan, tekstin ja äänen parissa. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt muun muassa Galleria Huudossa ja Kluuvin Galleriassa. Viidan teoksia on ollut esillä ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä Kiasmassa, Helsingin taidehallissa, Mäntän kuvataideviikoilla ja Suomesta Galleriassa Berliinissä sekä lukuisilla video- ja mediataiteen festivaaleilla Suomessa ja kansainvälisesti. Vuonna 2009 Viita voitti Muu ry:n ja Siemenpuu-säätiön mediataidekilpailun teoksellaan Linnunlaulun kotiinpaluu, joka on ollut esillä mm. Tiedekeskus Heurekassa. Vuonna 2011 Viita työskentelee pitkiä jaksoja ulkomailla, muun muassa Beninissä ja Ranskassa. Viidan teoksille ominaista on muistoja tai pieniä ja tuttuja ilmiöitä merkitykselliseksi tekevä kuvallinen tarinallisuus. www.miljaviita.com

Valokuvat: Jan Virtanen 2010

Ryhmät: