Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa oli jopa 60 000 katsojaa

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisesitystä lauantaina 15. tammikuuta seurasi paikan päällä Aurajokivarressa jopa 60 000 katsojaa. Arvio perustuu Varsinais-Suomen poliisi- ja pelastuslaitosten sekä tapahtuman järjestäneen Turku 2011 -säätiön laskelmiin. Vielä lauantaina heti tapahtuman jälkeen väkijoukon suuruudeksi arvioitiin 50 000 henkilöä.

- Väkimäärä ylitti kaikki odotuksemme. Kiitämme turkulaisia ja muualta Suomesta tulleita siitä suuresta innostuksesta, joka näkyi väenpaljoutena ja käsin kosketeltavana innostuksena illan aikana, sanoo Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón.

Avajaisillan järjestelyt sujuivat suuresta väkimäärästä huolimatta hyvin. Tapahtumajärjestäjien ja viranomaisten tietoon on tullut vain kuusi ensiapua vaatinutta tapahtumaa. Näistä kylmettymisiä oli kolme, kaatumisia ja liukastumisia kaksi ja yksi oli paniikkikohtaus. Väkijoukossa lisäksi kolme lasta eksyi vanhemmistaan, mutta jokainen löysi äitinsä tai isänsä nopeasti.

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaiset järjestettiin lauantaina 15.1. kello 18-19 Forum Marinumin merikeskuksen edustalla Aurajoen varrella. Avajaisesitystä ”Tällä Puolen, tuolla puolen” edelsi Aurajokisinfonia ja tuhannen lapsen lyhtykulkue Aurajokivartta pitkin. Esityksen jälkeen avajaiset jatkuivat tapahtumakeskus Logomossa. 

Ongelmia liikenteessä ja väkijoukossa

Suuren yleisömäärän vuoksi avajaisissa oli myös muutamia ongelmatilanteita, joista Turku 2011 -säätiölle on tullut palautetta yleisöltä. Ongelmia oli Linnankadun liikenteessä ennen ja jälkeen avajaisesityksen sekä Suomen Joutsenen ja ravintola Daphnen välissä juuri ennen avajaisia. Lisäksi Aurajoen jäälle menneet ihmiset aiheuttivat vaaratilanteen, samoin avajaisten yllä lentänyt lentokone.

Turku 2011 -säätiö pahoittelee syntyneitä ongelmatilanteita.

  • Linnankatu:
    Suuren yleisömäärän vuoksi Linnankatu jouduttiin sulkemaan puolta tuntia ennakkoon ilmoitettua aiemmin. Katu suljettiin poliisin pyynnöstä kello 16.30, koska väkijoukko alkoi kulkea tapahtuma-alueelle kävellen Linnankatua pitkin. Kadulle ei voitu turvallisuussyistä enää päästää autoja. Näin ollen myöskään alueella asuvat ihmiset eivät päässeet koteihinsa autolla, vaikka heille oli näin luvattu.

    Myös paluukuljetukset takaisin kauppatorille takeltelivat heti avajaisten jälkeen. Busseja joutui odottamaan kauan, sillä ne juuttuivat kävellen pitkin Linnankatua kaupunkiin palaavan väkijoukon keskelle. Liikenne avajaisalueelta keskustaan sujui kohtuullisen hyvin noin tunnin kuluttua tapahtumasta.
  • Suomen Joutsen – Daphne:
    Hiukan ennen avajaisesitystä tapahtuma-alueelle syntyi pullonkaula, jossa väkijoukko pakkaantui ja yleisössä oli ajoittain erittäin tukalaa. Pullonkaula syntyi puoli kuuden jälkeen Suomen Joutsenen ja ravintola Daphnen välille, kun yleisö jäi seisomaan paikalleen ja alueelle virtasi koko ajan lisää väkeä Läntistä Rantakatua pitkin. Turvallisuussyistä yleisön pääsy alueelle jouduttiin lopulta sulkemaan kello 17.45. Yleisöä päästettiin myöhemmin lisää alueelle, kun pahin suma saatiin purettua.

    Yleisöä päästettiin avajaisalueelle myös Turun linnan suunnalta enemmän kuin etukäteen oli suunniteltu. Viking Linen kentän puoleista aitaa siirrettiin noin 10 metrillä kohti satamaa siten, että alueelle saatiin mahtumaan noin 4000 Artukaisiin järjestetyltä parkkipaikalta tullutta ihmistä.
  • Aurajoki:
    Aurajoen jäälle meneminen oli etukäteen kielletty turvallisuussyistä. Tästä huolimatta jäälle meni ennen avajaisesitystä arviolta 400 ihmistä. Heille annettiin poistumiskäsky pelastusajoneuvojen kaiuttimista ja väkijoukko poistui lopulta jäältä. Jäälle menneet ihmiset aiheuttivat vaaratilanteen, sillä Aurajoen jää on edelleen reunoiltaan heikkoa ja olisi voinut sortua suuren väkimäärän alla.
  • Lentokone:
    Avajaisten aikana ilmatila ei ollut sujljettu aiemmin ilmoitetusta poiketen. Avajaisalueella oli 1000 jalan varoalue, jota myös avajaisten yllä nähty lentokone noudatti lentäessään 2000 jalan korkeudessa.

    Kuitenkin esityksen ohjaaja Mark Murphyn pyynnöstä avajaisten turvakeskuksesta otettiin lentokonehavainnon jälkeen yhteyttä hätäkeskukseen, joka ilmoitti koneesta lennonjohtoon. Lennonjohto antoi koneelle poistumiskäskyn, jota kone noudatti.

- Ottaen huomioon ihmisten suuren määrän ongelmia on ollut todella vähän. Kaikista ongelmakohdista otetaan nyt oppia mahdollisimman paljon tulevia suurtapahtumia varten. Etenkin liikennejärjestelyihin ja yleisön liikkumiseen on kiinnitettävä paremmin huomiota etukäteen, sanoo Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón.

Lisämateriaalia medialle kulttuuripääkaupungista: www.turku2011.fi/media

Kuvamateriaalia avajaisista: http://www.turku2011.fi/media – tapahtumat – avajaiset

Kuvamateriaalia kulttuuripääkaupungista: www.turku2011.fi/materials

Yhteydenotot:
Saara Malila
viestintäpäällikkö
Turku 2011 -säätiö
p. 044 907 5710
saara.malila(a)turku2011.fi

Esa Pärnä
turvallisuuspäällikkö
Turku 2011 -säätiö
p. 040 553 5514
esa.parna(a)turku2011.fi

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy