Turku on valmis kulttuurivuoteen 2011

Kulttuuri tekee hyvää on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden pääteema. Turku haluaa vuoden 2011 aikana osoittaa, että kulttuuri lisää ihmisen hyvinvointia monin tavoin.

Kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 aikana kulttuuri levittäytyy Turussa ihmisten arkeen: jokivarteen, lähiöihin, sairaaloihin, hoitolaitoksiin päiväkoteihin ja vankiloihin. Sinne missä ihmiset ovat, elävät ja liikkuvat.

- Turulla on yksi viesti ylitse muiden: Kulttuuri tekee hyvää. Se lisää yksilön henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Se voimaannuttaa ja yhdistää yhteisöä. Se vahvistaa paikallista taloutta, sanoo kulttuuripääkaupunkivuoden valmistelusta ja toteutuksesta vastaavan Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón.

Kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteys näkyy erityisen vahvasti noin kolmasosassa vuoden 2011 ohjelmasta. Kulttuuria on tarjolla suurten yleisötapahtumien lisäksi esimerkiksi kouluissa, vanhainkodeissa, päiväkodeissa ja vankiloissa. Lisäksi Turun terveyskeskusten lääkärit jakavat vuoden 2011 aikana kaupunkilaisille 5500 kulttuurireseptiä, joilla pääsee ilmaiseksi kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin.

- Kulttuuria on Turussa arjessa ja juhlassa. Se on uutta sirkusta, musiikkia, teatteria, tanssia, katukulttuuria ja yhdistelmiä kaikesta. Se on luovaa taloutta, se on vahvasti tieteen ja taiteen liitto. Meillä on paljon annettavaa Euroopalle, toteaa Sevón.

Euroopan kulttuuripääkaupunki -instituutio on yksi Euroopan unionin näkyvimmistä ja tunnetuimmista brändeistä ja se yhdistää kaikkia eurooppalaisia. EU:n opetus-, kulttuuri-, monikielisyys- ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou pitääkin pääkaupunkistatusta merkittävänä koko eurooppalaisen identiteetin kannalta.

- Titteli antaa sen saaneelle kaupungille erityisaseman ja vahvistaa kaupunkilaisten eurooppalaista identiteettiä. 

- Turku on tämän vuoden ajan eurooppalaisen kulttuurin näyteikkuna koko maailmalle. Olen varma, että me kaikki eurooppalaiset kulttuurin ystävät voimme olla ylpeitä siitä, että valinta kohdistui juuri Turkuun, toteaa komissaari Androulla Vassiliou.

Turku on vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki ja Helsinki vuonna 2012 maailman designpääkaupunki. Tämä ei ole Suomen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin mielestä sattumaa.

- Suomi on viime vuosien aikana selvästi profiloitunut kansainvälisesti maana, jossa vahva kulttuuriperinne yhdistyy ennakkoluulottomaan luovuuteen. Turku 2011 on mittava kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön pohjautuva tapahtuma. Suomen valtio osallistuu kulttuuripääkaupunkivuoden rahoitukseen 18 miljoonalla eurolla, joka tulee lähes kokonaan opetus- ja kulttuuriministeriön budjetista, sanoo kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

Kulttuuripääkaupunkivuoden budjetti on 50 miljoonaa euroa. Valtion kanssa saman verran eli 18 miljoonaa euroa vuoteen on investoinut Turun kaupunki.  Tavoitteena on, että vuodesta jää pysyvä kulttuurijälki Turkuun sekä kansainvälisestikin hyödynnettäviä toimintamalleja esimerkiksi kulttuurin, talouden ja tieteen välillä.

- Kulttuuri lisää hyvinvointia ja tekee Turusta entistä kiinnostavamman ja kansainvälisemmän, tuo matkailijoita kaupunkiin, vahvistaa luovien alojen toimintaa ja saa turkulaiset ylpeiksi kotikaupungistaan, sanoo Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell.

Kulttuuripääkaupunkivuoden aikana Turkuun odotetaan satojatuhansia vieraita sekä kahta miljoonaa osallistumista eri tapahtumiin.

Turun 2011-ohjelma on laaja-alainen ja pitkäaikaisia vaikutuksia painottava kokonaisuus, jonka keskeisenä tavoitteena on nostaa esiin kulttuurin merkitys ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnille.

- Kulttuuripääkaupunkistatus on Turulle merkittävin asia vuosikymmeniin. Sen myötä myös koko Suomi on valokeilassa, kaupunginjohtaja Randell sanoo.

Turku 2011 -faktat:

  • 155 hanketta
  • noin 5000 tapahtumaa ja tilaisuutta, joista
  • 3500 avoimia yleisötapahtumia 
  • 1500 tietyille kohderyhmille, kuten kouluille, vanhainkodeille, vankiloille ja sairaaloille suunnattuja
  • noin 70 prosenttia on maksuttomia
  • noin 15 000 taiteilijaa, tekijää ja tuottajaa, joista
  • 12 000 Turusta tai lähialueilta
  • 2000 muualta Suomesta
  • noin 1000 muualta Euroopasta
  • yli 100 muista maanosista
  • taiteilijoita, tekijöitä ja tuottaja yli 50 maasta, erityisesti Ruotsista, Iso-Britanniasta, Saksasta, Virosta ja Yhdysvalloista
  • Turku 2011 -säätiön kautta noin 300 vapaaehtoista, lisäksi hankkeissa on mukana suuri määrä vapaaehtoisia
  • kokonaisyleisömäärän odotetaan olevan noin 2 miljoonaa
  • uusia hotelliyöpymisiä odotetaan noin 120 000, joka on yli 15 prosenttia enemmän kuin aiempina vuosina
  • kokonaisbudjetti 50 miljoonaa euroa, josta 40 miljoonaa säätiön kautta kulkevaa kassavirtaa ja 10 miljoonaa tuotantojen omarahoitusta

2011-ohjelmaan kuuluville hankkeille vuodenvaihteessa tehdyn kyselyn perusteella:

  • 99 % on saanut Turku 2011 -prosessin myötä uusia kontakteja ja verkostoja
  • yli 40% on saanut kansainvälisiä kontakteja ja yhteistyökumppaneita omalla kulttuurialallaan
  • yli 80 % ilmoittaa, että kulttuuripääkaupunkihankkeen puitteissa syntynyt toiminta jatkuu vuoden 2011 jälkeen

Lisätiedot:

Yhteydenotot:

Saara Malila
viestintäpäällikkö
Turku 2011 -säätiö
p. 044 907 5710
saara.malila@turku2011.fi

Seppo Kemppainen
tiedotuspäällikkö
Turun kaupunki
p. 050 5590 591
seppo.kemppainen@turku.fi

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy