Tanssiva torni nostaa myös nuoret huippuhetkiin

Aurinkobaletin 30-vuotisjuhlateos ja yksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 kansainvälisistä suurproduktioista, Tanssiva torni, nostaa yläkoulujen ja lukioiden oppilaita tanssitaiteen pariin. ’Olemme aina pyrkineet huomioimaan toiminnassamme erityisesti lapset ja nuoret’, sanoo Aurinkobaletin toiminnanjohtaja Katja Lehmussaari.

Tanssityöpajojen suunnittelu on tehty yhdessä Turun kaupungin opetustoimen Kulttuuripolku-toiminnan kanssa. ’Mahdollisuus osallistua tanssityöpajaan ja nähdä tämä teos Logomossa tukee nuorten kasvua aktiivisiksi kulttuurikuntalaisiksi’, riemuitsevat kulttuuripolkukoordinaattori Jari Kuusento ja kulttuuripolkutiedottaja Leena Kulmala.

Koreografi Sasha Pepeljajevin Tanssiva torni on täynnä energiaa ja luovuutta – ja ennen kaikkea unelmia. Teokseen liittyen turkulaisille kouluille tarjotaan tanssityöpajoja, joiden lähtökohtana on kannustaa oppilaita luovuuteen, avoimuuteen ja kriittisyyteen. Työpaja tutustuttaa samalla oppilaat nykytanssiin liikkeen kokemisen, katsomisen sekä dialogin kautta. Oppilaat saavat avaimia tanssi-esityksen katsomiseen ja tulkintaan.

Teoksen teemat niveltyvät moneen oppiaineeseen ja teoksen sisältöä voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi matematiikan, fysiikan, biologian ja kuvaamataidon opetuksessa, sekä viestintä- ja moni-kulttuurisuuskasvatuksessa. Tanssiteos sopii tietenkin myös osaksi liikunnan ja ilmaisutaidon opetusta. Huipulla oppilaita odottaa itse esityksen kokeminen Logomossa.

Tanssiva torni rakentuu tanssista, fyysisestä teatterista ja musiikista. Se yhdistää kansallisuuksia tanssin ja musiikin kielen avulla, ja tuo yhteen taiteilijoita Suomesta, Venäjältä, Virosta ja Yhdysvalloista. Teoksessa nähdään todellista taikuutta, henkeäsalpaavia temppuja, koulutettuja hirviöitä kaukaisilta meriltä ja hämmästyttäviä vatsastapuhujia. Teos on ainutlaatuinen ja mielikuvitusta pursuava kokemus, jossa liki kaksikymmentä esiintyjää uhmaa vaaroja tavoitellessaan taivaita kymmenmetrisessä terästornissa.

projektikoordinaattori  |  project coordinator Eeva Siivonen

A U R I N K O B A L E T T I   |   AB Dance Company
tel. +358 2 284 0100  |  +358 40 969 393
Manilla, Itäinen Rantakatu 64  |  20810 TURKU, Finland
www.aurinkobaletti.com  |  info(a)aurinkobaletti.com