Tom of Finland retrospektiivi 16.1.-18.12.2011

Tom's Coming Home! Tom palaa kotiin!

Tom of Finlandin (eli Touko Laaksosen 1920-1991) riemukkaan kotiinpaluun aika on koittamassa. Suurelle yleisölle on yllätyksellinen fakta, että Suomen ehkä kansainvälisesti tunnetuin kuvataiteilija tulee Turun naapurista Kaarinasta. Ensi vuonna, kaksikymmentä vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen ja osana Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011, Tom palaa kotiin!

Retrospektiivinäyttely oli yksi Homotopia-festivaalin päävetonauloista Liverpoolin kulttuuripääkaupunkivuonna 2008 keräten ennätysyleisön, 7000 kävijää vain kymmenessä viikossa. Vuonna 2011 Homotopia-festivaali ja Turku 2011-säätiö tuottavat yhteistyössä laajamittaisen näyttelyn Tom of Finlandin teoksista. Näyttely on merkittävä retrospektiivinen katsaus taiteilijan tuotantoon – esillä tulee olemaan 70 harvinaista ja ikonista piirustusta vuosilta 1944-1989. Teokset ovat erityislainassa Los Angelesissa sijaitsevan Tom of Finland Foundationin pysyvästä kokoelmasta.

Tom of Finlandin legendaariset homoeroottiset piirustukset ovat muodostuneet maskuliinisten homomiesten stereotyypeiksi ympäri maailman ja Tom of Finlandin on jopa väitetty olevan yksi viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmista taiteilijoista. Tom of Finlandin vaikutus levisi laajalle ja tuli osaksi kulttuuriamme niin lifestylen, vähemmistöjen oikeuksien, designin, muodin, taiteen kuin populaarikulttuurinkin kentällä, inspiroiden lukuisia taiteilijoita Jean Paul Gaultierista Freddie Mercuryyn.

Paremmin Tom of Finland-nimellä tunnettu Touko Laaksonen syntyi vuonna 1920 opettajaperheeseen Kaarinan kaupungissa. Yhdeksäntoista vuoden ikäisenä hän muutti Helsinkiin opiskelemaan mainosalaa ja alkoi piirtää ensimmäisiä homoeroottisia teoksiaan omaksi ilokseen. 1950-luvun puolivälistä lähtien taiteilijan päämääräksi muodostui tuottaa homoseksuaalisille miehille vahvoja, positiivisia, seksuaalisuudestaan ylpeitä, maskuliinisia roolimalleja. ”Tomin miehet” hymyilevät kuvissa vailla katumusta tai häpeää. Nämä hymyt ovat hyvin yksinkertaisia mutta sanomaltaan voimakkaita eleitä.

Tom of Finlandin piirustukset levisivät ensin kädestä käteen kopioina, myöhemmin kansainvälisissäkin julkaisuissa ja taiteilijan viesti löi itsensä läpi. ”Tomin miesten” ylpeys edisti osaltaan homoseksuaalien oikeuksia ja suvaitsevaisuutta. Touko Laaksonen työskenteli sekä USA:ssa että Helsingissä, missä hän kuoli vuonna 1991. Nyt vuonna 2011, kahdenkymmenen vuoden jälkeen, hän vihdoin palaa juurilleen Turkuun yhtenä kulttuuripääkaupunkivuoden päänäyttelyistä. Tervetuloa kotiin, Tom!

Näyttelyn yhteydessä järjestetään lisäksi yleisöluentoja queer-kulttuurista ja kuvataiteesta.

Lisätietoa ja kuvamateriaalia: