Turku 365 - Arjen löytöretkeilijöille
“On vain kaksi tapaa nähdä maailma. Joko niin, että se on äärimmäisen mielenkiintoinen, tai niin, ettei se ole äärimmäisen mielenkiintoinen.”
- Albert Einstein
Turku365 on julkiseen tilaan sijoittuva kaupunkitaidehanke, jonka reilut 130 teosta pilkahtelevat läpi vuoden kaupungin arjessa: Yöjunissa kajahtelee kuoron tekemä tuutulaulukierros ja julkisen vessan käsipyyhepapereista voi lukea runoilijan uusimman teoksen. Kymmenet naulakot valtaavat kesäiset puistot ja busseista löytyy ohjeet matkataiteen tekemiseksi.
Hankkeen ideologia nojaa arjen löytöretkeilyyn ja siihen, että kaupunki voi olla luovuuden huvipuisto.
- Turku365 on asenne elämään ja ympäristöön, jota leimaavat leikkimielisyys, uudet oivallukset ja ilo. Kaupungin kiinnostava imago ei synny maksullisilla spektaakkeleilla, vaan sen lumovoima liittyy yllättäviin kokemuksiin, joita paikka voi tarjota arjessa, kulman takana tai sillan alla, hankkeen taiteellinen johtaja, kokemuksellisen kaupungin konsulttina tunnettu Meiju Niskala toteaa.
Yksi Turku365-hankkeen pääteoksista on tammikuussa 2011 starttaava Taideklinikka. Klinikalla Meiju Niskalan luotsaamat ryhmät tai yksityishenkilöt tuovat omaan osaamiseensa ja kiinnostukseensa perustuvan kaupunkitaideteoksen keskelle Turun kaupunkia.
- Esimerkkiteoksia voivat olla muun muassa kuviokellujaryhmän yllätysesitys Samppalinnan maauimalassa, eläkeläisten virkkausryhmän neulegraffiti-isku Varissuolle, Konduktööriyhdistyksen runomitalliset spiikit Helsinki-Turku -junissa tai bussikuskien kuoro paikallisbussissa, Meiju Niskala ideoi ilmaisesta Taideklinikasta, jonne voi ilmoittautua 30.6. asti osoitteessa: www.turku365.fi.
Kaikkia Turku365-hankkeen teoksia ja tapahtumia tukee syksyllä 2010 myyntiin tuleva kalenteri-tehtäväkirja. Kirja kannustaa luovuuteen ja innostaa käyttäjäänsä ottamaan kaupunki haltuun tarinoiden, tehtävien ja uusien näkökulmien kautta.
Lisätietoa hankkeesta ja kaupunkitaiteesta: www.turku365.fi
Haastattelupyynnöt:
Meiju Niskala
Taiteellinen johtaja
p. +358 (0) 41 458 4854
meiju.niskala(a)turku365.fi
Riku Lievonen
Vastaava tuottaja
p. +358 (0) 40 832 7479
riku.lievonen(a)turku365.fi
Päävastuutaho: Turku365 -hankkeen taiteellinen johtaja on Meiju Niskala. Hankkeen toteutuksesta vastaa Kaupunki 365 ry. Yhdistys on tammikuussa 2010 perustettu, julkista tilaa ja kaupunkitaidetta rakastava yhdistys, jonka jäsenet haluavat nähdä kaupungin arjen luovuuteen kannustavana tilana.













