Kaveria ei jätetty!
Ystävänpäivä Tuli on irti -näyttelyssä alkoi kirjallisen kulttuurin merkeissä, kun Nummenpakan koulun Halisten yksiköstä saapui kaksi ystävyysluokkaa kuulemaan kirjavinkkari Leena Turusen kerrontaa ystävyysaiheisista lastenkirjoista. Kirjavinkkaus on Yhdysvalloista Ruotsin kautta Suomen rantautunut menetelmä, jonka tarkoituksena on innostaa lapsia ja nuoria lukuharrastuksen pariin. Ystävänpäivän kirjavinkkaus toteutettiin yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston kanssa.
Opiskelijoille suunnattu ystävänpäivän tapahtuma Tuli on irti -näyttelyssä laittoi ystävyyden tulikokeeseen leikkimielisen tehtävälomakkeen kautta. Ystävykset puhalsivat yhteen hiileen kiperää tuliaiheista ristikkoa ratkoessaan, tutustuen samalla näyttelyyn. Kestävyyttä vaadittiin, kun paloruiskulla pumppaamisen ennätystä yritettiin tehokkaasti saavuttaa. Tulentekopisteellä puolestaan annettiin palaa, sillä tarkoitus oli sytyttää tuli mahdollisimman nopeasti. Lomakkeen täyttäneiden kaverusten kesken arvottiin palkinto, ja palkinto on jo toimitettu voittajille.
Yleisöopastuksia järjestettiin ystävänpäivän kunniaksi kaksi, ja kierroksille osallistuneet saivat kuulla kiehtovia tarinoita ihmisen ja tulen yhteisestä historiasta.
Näyttelyssä oli myös mahdollista askarrella itselleen tai ystävälleen esimerkiksi kukkanen origamin muodossa. Mikäli sorminäppäryys ei kuulunut omiin vahvuuksiin, saattoi myös koota ystävälleen kirjeen humoristisesti jääkaappirunouden tapaan.
Tapahtuma oli oikein sydämellinen ja onnistunut, sillä kukaan ei polttanut päreitään. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa – oi, jospa oisit saanut olla mukana!

Kuva: Timo Raunio
Teksti: Susanna Lahtinen ja Sinikka Kostiainen-Kiiveri













Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy