Kuvaterveisiä Ihmemaasta!

Kuvaterveisiä Ihmemaasta!

 

Pääsin pujahtamaan Ihmemaahan jo hieman muita aiemmin. Liisan tavoin opin uusia asioita, kuten esimerkiksi sanan fantasiafeminismi, se iski minuun heti. Kirjoitan siitä sinulle ehkä myöhemmin. Tai voithan sinäkin kirjoittaa minulle, vaikket vielä tietäisikään sanan merkitystä. Voidaan vaikka yhdessä kysyä sitä Ihmemaan Kuraattoreilta.

Lewis Carroll -fantasiakirjailija, matemaatikko ja valokuvaaja

Näyttelyn nimi viittaa tuttuun Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjaan. Kirjan tavoin näyttelyssä siirrytään tavallisesta elämästä taiteilijoiden luomiin tai esiin nostamiin mielikuvitusmaailmoihin.

"Ihmeellistä, ihmeellistä! Kaikki on tänään nurinpäin! Eilenhän asiat kaikki kulkivat entistä menoaan. En suinkaan ole vaihtunut toiseksi yöllä! Annapa olla kun mietin: olinko minä sama kuin ennenkin noustessani ylös aamulla. Minusta melkein tuntuu kuin en olisi ollut aivan sama. Mutta ellen ole sama, kuka sitten oikeastaan olen?" - Lewis Carroll: Liisan seikkailut Ihmemaassa (suom. Anni Swan)

Kaninkolo Ihmemaahan

Uutterasti kaivamalla sain tehtyä sinullekin pienen Kolon jotta pääset kurkistamaan, miltä Logomon Ihmemaa näyttää. Minä menen sinne huomenna uudestaan. Ja vielä ylihuomenna.

Täytynee tässä samalla tunnustaa, että koko kulttuurikirjeenvaihtajan blogistiurani johtuu oikeastaan Valokuvataiteen museosta - huomasin nimittäin museon Facebook -sivuilla Turku2011-säätiön ilmoituksen tästä paikasta, saavat siis suomia itseään tästä kuvareportaasista :-). Flash-kuvakortit aukeavat alla olevan linkin takaa:

Kuvaterveiset Ihmemaasta <- KLIKKAA TÄSTÄ

* Liisa Ihmemaassa on kansainvälinen nykyvalokuvataiteen näyttely Logomossa ja se kestää koko vuoden. Näyttely avautuu yleisölle 16.1.2011. Väittävät muuten Turkua valokuvataiteen ja surrealismin kotikaupungiksi.

Tämän kaninkolon kautta voit pujahtaa perässäni valokuvataiteilija Iiu Susirajan taiteilijatapaamiseen.

Katso myös

 

© Mustapää 2011

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy