Sairaus, joka saa jäädä elämään

Sairaus, joka saa jäädä elämään

Turku Bandstandissä kilpailee tänä vuonna myös turkulaisbändi Elävä sairaus. Kutsuin itseni mukaan treeneihin ottaakseni selvää millaisesta kokoonpanosta on kyse. 

 

Ensimmäisenä minulle tarjotaan korvatulppia. Hieman jännittyneenä mietin, millaistakohan räminää tuleman pitää. Mutta bändin musiikki onkin melodisempaa kuin olen kuvitellut. Allekirjoittaneenkin rajoittunut musiikkikorva ymmärtää tätä. 

 

Bändin soitettua kilpailussakin kuultavat biisit Ainut päällä maan, Kimin possu volvo ja Campäkkibiisi, miehet kokoontuvat treenikämpän sohvalle tentattavakseni. 

 

Punk-punkin puremaa?

 

Rumpali Vilko Siekkinen aloittaa kertomalla bändin nimen taustasta. 

 

"Aikaisemman bändikaverini kanssa oli ajatuksissa perustaa uusi kokoonpano. Mietin, mikä sopisi suomenkielistä punk-musiikkia soittavalle bändille nimeksi. Nimivaihtoehtoja kävi mielessä Keltaisesta lumesta lähtien."

 

Sopii hyvin kuvaan. Kakka-hätä 77, Valium kiharat, Klamydia, Apulanta.. Gyl punkbändin nimestä tunnistaa.

 

Monen mutkan kautta muodostunut bändi koostuu nyt neljästä jäsenestä. Biisien teosta vastaava Henry Salonen ei kategorioisi yhtyeen musiikkia tiettyyn tyylisuuntaan sen nimestä huolimatta.

 

"Ainoa pysyvä tekijä on, että biisit vedetään suomeksi."

 

Sairaus paranee soittamalla

 

Nykyisellä miehityksellä bändi on esiintynyt ainoastaan Bandstandin esikatselmuksessa. Vielä harrastuspohjalta soittava bändi tähtääkin tulevaisuudessa keikkoihin. 

 

"Yleisölle soittamisen oppii lavalla. Kilpailussa ei merkitse pelkästään voitto, vaan kontaktien luominen ja kokemus", miettii kitaristi Juhani Saari.

 

Siekkinen uskoo bändin erottuvan edukseen hyvän energiansa ansiosta.

 

"Monet kilpailun bändeistä ovat metallipainotteisia ja hemmetin vakavia. Me koetetaan pitää lavalla hauskaa ja välittää se myös yleisölle."

 

Miehet mainitsevat varteenotettavaksi kilpailijakseen viime vuonna toiseksi tulleen Affinityn. Torstain koitos ei vielä kuitenkaan pahemmin jännitä. 

 

"Ei tässä vielä ole ehtinyt jännittämään. Ehkä kilpailupäivänä voi vähän ramppikuumetta nousta", naurahtaa basisti Matias Ahonen

 

Elävä sairaus esiintyy torstaina 10.2. Turku Bandstandin alkuerissä. 

 

Turku Bandstand avasi juhlavuotensa viime viikolla

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy