23.12.2010
Monikulttuurinen luova toiminta toivottaa hyvää joulua
Oheinen naamio ei ehkä täysin ole suomalaiskansallisten jouluperinteiden mukainen, mutta menköön. On siinä kuitenkin punaista väriä, mikä liittyy jouluun.
Monikulttuurisen luovan toiminnan syksy on ollut vauhdikas. Naamiot ovat valmistuneet, T-paitojen suunnittelu on hyvässä vauhdissa: kangasvärejä, niittejä, turkista, helmiä, paljetteja, rautalankaa... Kaikkea on nyt ilmassa, kun nuoret muotisuuniittelijan alut ovat päästäneet mielikuvituksensa irti.
Romaninuoret ideoivat lyhytfilmejä: ainakin hevostalleilla, romaninaisten ompelukerhossa ja romaninuorten tapaamispaikoilla aiotaan kuvata. Nuoret itse laulavat ja soittavat taustalle tulevan musiikin.
Näytelmä- ja luovan toiminnan kerhon pikkujoulukin tuli vietettyä ja samalla tietysti kerhon syyskauden päättäjäiset. Alkuiltapäivän kerholaiset pomppivat sirkuskoulussa, ja sitten palattiin koululle. Siellä oli avustaja Jaakko loihtinut tunnelmallisen joulupöydän joululiinoineen ja kynttilöineen. Hän tarjoili pitsaa ja jäätelöä joululaulujen säestyksellä. Kun vatsat olivat täynnä ja paikat siivottu, meni osa pelaamaan biljardia, osa laulamaan karaokea ja loput pelaamaan lautapelejä. Ehtoo oli edennyt jo iltakuuteen, kunporukat hipsivät koululta bussipysäkille ja kotiin nukkumaan. Nyt on aikaa vähän vetää henkeä ja kerätä voimia, sillä vuodenvaihde on lähellä, ja kaikkihan me tiedämme mitä se tarkoittaa.
Siis hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa Sam Body Plays!













