Tänään olisin oikeastaan voinut avata skumppapullon siitä ilosta, että saimme Taiteen keskustoimikunnalta lastenkulttuurin kohdeapurahan järjestääkseemme Vielä hirmuisempi vankila tarinapajoja Sam Body Plays festarien yhteydessä toukokuussa. Tällaista se kulttuurityöläisen arki on. Joka puolelta joutuu kerjäämään minkä vain ehtii ja kehtaa, ja juuri kun tuntuu että mistään ei heru, kukaan ei välitä, ketään ei kiinnosta, niin juuri silloin jostain tipahtaakin pieni armas avustus, ja maailma näyttää hetken hyvin kirkkaalta ja onnelliselta. Eihän ihminen tietenkään elä pelkästä leivästä, eikä tätä työtä tehdä rahasta, mutta kyllä se vaan kutsumusta rassaa, jos posti kantaa kylki vääränä pelkkiä hylkykirjeitä kotiin.

Vielä hirmuisemman vankilan harjoitukset ovat käynnissä. Rekvisiittoja tehdään, puvustuksia suunnitellaan. Kymmenet ihmiset tuntuvat olevan työn touhussa. Minä näytelmän toisena kirjoittajana olen sysättynä ulkoradalle, minua ei nyt kaivata. Tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi omassa projektissani, mutta nyt se ei haittaa, koska voinkin suunnitella noita kevään kirjoittajapajoja. Työparillani oli jo hyviä ideoita.