Previously in keski-ikäiset hiukset musikaali...
Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen, ja siellä muutaman henkilön idea ja projekti lähti käyntiin vuoden 2009 lopulla. Itse lähdin mukaan marraskuussa. Aluksi ohjaajamme veti meille improvisaatioharjoituksia, hypittiin, heiluttiin, ryömittiin, huudettiin, mölistiin... :) ??? Tästäkö pitäisi tulla musikaali? Kyllä! Kaikki nämä hassut, hauskat, ja varmasti välillä vähän jännittävätkin harjoitukset ovat antaneet meille rohkeutta uskaltaa heittäytyä. Heittäytyä musikaalin tekoon antaa rohkeasti itsestään, ja harjoitukset ovat antaneet voimaa ja energiaa myös arjen haasteisiin. Kevätpuolella alkoi lisäksi laulu- ja tanssiharjoitukset; sanojen, sävelien opettelua, ja äh! muistaa kumpi jalka onkaan mun oikea jalka?
Tämä kaikki on mielenkiintoista. Me tavalliset keski- ikäiset saamme olla ihan aitiopaikalla tekemässä musikaalia AMMATTILAISTEN kanssa! Ja tässä projektissa ei ole kyse pelkästään musikaalin tekemisestä, tähän liittyy myös meidän keski- ikäisten mielen ja ruumiin hyvinvointi. Meille on kerrottu liikunnasta, ravinnosta, seksistä... ja lisäksi koko ajan meistä ja meidän mielestä pitää huolen meidän Tsemppari- Tiina! Välillä hänkin kyllä pistää meidät hikoilemaan... :) Hiki on hyväksi. "Aune" opetti keski- ikäisten seminaarissa, että keski- ikäisen itsekritiikki saa olla jo sen verran matalalla ( suotavaa), että hän voi ja uskaltaa tehdä mitä vaan ja toteuttaa unelmiaan.
Viime keskiviikkona saimme kuulla puvustajan ideoita (Jes!) ja näimme lavastuksen pienoismallin (Wau!). Tänään mentiin kuvitteellisella lavalla jo sellaisella energialla, että osa meistä "putos lavalta", unohdimme, että mikä viiva olikaan se lavan reuna. :)
Tää on nii paras hetki olla keski- ikäinen turkulainen!
... to be continued next week.











