Way To Go, Logomo

Way To Go, Logomo

 

Juhlallisuuksiin on vielä tätä kirjoittaessani pari päivää, mutta kuume nousee. Itselläni se äityi jopa niin pahaksi, että sitä täytyi lähteä hoitamaan kulttuurilla. Nappasin mukaani videokameran ja päätin taltioida filmille uudenkarheaa kulttuurikeskusta, joka avautuu yleisölle vasta lauantaina .
Sissitaktiikkaa soveltaen ujuttauduin sisälle vielä pahasti kesken olevaan Logomoon.
Kaikille, joille kyseinen sana ei auennut, otetaan pieni kertaus: kyseessä on vanha VR:n konepaja, joka on valjastettu kulttuurin palvelukseen. Vuoden aikana Logomo tarjoaa vierailleen näyttelyitä, teatteria, musiikkia ja uuden, tunnetun nähtävyyden.
Nähtäväksi jää mitä Logomolle tapahtuu kulttuurivuoden jälkeen, todennäköisesti sama kuin Turun arvokkaille puutaloille. Kehitys kehittyy.

Jotten kuitenkaan eksyisi varsinaisesta aiheesta ja jäisi pilkkaamaan kaupunginjohtoa, siirryn takaisin Logomoon.
Rautatieaseman tuntumassa tönöttävä kulttuurikeskus oli vielä torstaina alkutekijöissään. Näyttelyt olivat pystyttämättä ja harmaiden sementtiseinien alastomuus ja rakennusmiehien alakuloiset ilmeet toivat mieleeni entisen Itä-Saksan.

Heti aulan jälkeen avautuu Only a game? -näyttely, joka keskittyy jalkapallon maailmaan. Kuten videosta näkyy, kokonaisvaltaista kuvaa näyttelystä on vielä vaikea saada. Uefan jalkapallonäyttely on maksuton, joten se selittää miksi sille on varattu Logomon paraatipaikka.

Logomon kahvila tarjoaa valkoisia pintoja ja villin graafisia kuvioita. Tuntui kuin olisin astunut sisälle Stanley Kubrickin elokuvaan. Kahvilan sisustus pohjaa Artekin kalusteisiin ja se toimii myös itsenäisenä taideinstallaationa. Funktionalismin henki on läsnä, mutta allekirjoittaneen silmille mustavalkoinen sisustus aiheutti verestymistä. 

Parhaimman arvosanan Logomon tiloista saa Heurekan ja Turun museokeskuksen Tuli on irti! -suurnäyttely. Turun paloa sekä itse tulta luonnontieteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti tarjoava näyttely antaa kävijöilleen interaktiivisen kokemuksen. 

Logomo on uniikki punatiilinen helmi lahoavien veturitallien läheisyydessä, mutta vaatii vielä työtä ja sitä kuuluisaa viimeistä silausta. En malta odotaa, mitä videolla nähdyistä tiloista on saatu aikaiseksi lauantaina järjestettävään LogoMotion avajaisjuhlaan mennessä.
Tervetuloa!

Katso videopäiväkirja tästä: http://www.youtube.com/watch?v=ZA-M6kAJIF0

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy