Karnevalistista painajaista!

Karnevalistista painajaista!

 

Mitään järkyttävää ei ole tapahtunut, ei nyt sentään. Kyse on Teatteri Vertigosta, joka on turkulainen teatteriryhmä, joka on perustettu vuonna 2008. Ryhmän tavoitteena on tehdä tinkimätöntä ja elämyspohjaista teatteria ulkona perinteisistä teatterisaleista.

Teatteri Vertigo lanseerasi tulevan näytelmänsä - Woyzeckin - ravintola Teerenpelin intiimissä yläkerrassa. Illan aikana Teatteri Vertigo kertoi näytelmästään, mutta viihdytti kulttuurikansaa myös vierailevien artistien avustuksella.

Vertigon Woyzeck pohjautuu Georg Büchnerin klassikkonäytelmään, josa köyhä ja alistettu sotamies Woyzeck – lääketieteellisten tutkimusten koekaniini – harhailee etsimässä rakkautta ja elämän pysyvyyttä. Näytelmässä epätoivo ja kuolema pyörivät piirileikissä ja tavernassa juopot lyövät vimmaista tahtia. Runollisia keskusteluja seuraavat väkivaltaiset ja makaaberit yhteenotot. Esityspaikkana toimii tunnelmallinen Brinkhallin kartano ja ensi-ilta näytelmälle on 17.2.2011.

Illan aikana maksava yleisö sai kuulla kolmen eri artistin keikkasetin, joista jokainen vei kuulijansa sisälle Woyzeckin maailman karnevalistiseen iloitteluun.

Illan aloitti TuoDuo, joka jazz-poljennoillaan keskittyi teemoittamaan rakkautta – tai sen puutetta – joka kantavana voimana korostuu Woyzeckin maailmassa.

Koskettavia balladeja bluesmusiikin maustein tarjoili Annimaria. Voimakkaalla äänellään ja syntetisaattorin avustuksella nuori artisti maalaili utuista mielenmaisemaa.

Illan “ensemble-esityksen” päätti Kirahvi Nimeltä Tuike, joka persoonallisuudellaan ja maanläheisellä räiskyvyydellään progeili kuulijat kumoon.

 

Illan tunnelmia sekä Woyzeckin ohjaajan, Ishwar Maharaj'n, pienimuotoisen haastattelun voit katsoa tästä.

Tai blogin sivupalkista ----->

 

Mutta ällös unohda!

Woyzeck, ensi-ilta 17.2 Brinkhallin kartanossa.

Lisätiedot ja lippuvaraukset: Teatteri Vertigo p. 044 999 3831, tai info@teatterivertigo.fi

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy