Musiikin ja valon juhlaa
Turun vuosi kulttuuripääkaupunkina loppuu pian. Mutta joulukuussa ehdit käymään vielä esimerkiksi hienoissa konserteissa.
3.12. on kansainvälinen vammaisten päivä. Tapahtuman kunniaksi Turun VPK:n talolla järjestetään mielenkiintoinen konsertti.
Konsertissa esiintyy kuuro rap-artisti Signmark. Toinen pääesiintyjä on suureen suosioon noussut kehitysvammaisten bändi nimeltä Pertti Kurikan Nimipäivät. Lavalle nousee myös esimerkiksi tanssiryhmä KAAOS Company.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Paikalla on viittomakielen tulkkaus.
Tunnelmallista virolaista musiikkia
Myös Mikaelin kirkossa on 7.12. ainutlaatuinen konsertti. Kuninkaantien muusikot –orkesteri ja Viron filharmoninen kamarikuoro esittävät säveltäjä Arvo Pärtin uutta musiikkia.
Myös virolainen Arvo Pärt on itse paikalla kirkossa. Hän on aikamme kuuluisimpia säveltäjiä. Arvo Pärtin musiikki muistuttaa hieman vanhaa keskiajan musiikkia.
Valot syttyvät jokirannassa ja nosturissa
Joulun aika on valon juhlaa. 17.12 pimeys väistyy Aurajoen rannassa. Tällöin valotaiteilija Kari Kola valaisee Teatterisillan, Kaupunginteatterin vieressä sijaitsevan Hämähäkkitontin, Samppalinnanmäen ja jokivarren puut. Hän käyttää valaistukseen valoja ja tulta.
Juhlavalaistus on esillä koko viikonlopun ajan. Teatterisillan ja puiden valaistus jatkuu uudenvuodenpäivään asti.
Valot syttyvät illalla 17.12 myös lähellä satamaa, Aurajoen varrella sijaitsevassa nosturissa. Taiteilija Tarja Ervasti on tehnyt vanhasta nosturista taideteoksen.
Turku on vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki yhdessä Tallinnan kanssa. Tutkimuksen mukaan juhlavuosi on saanut yleisön kiinnostumaan kulttuurista aikaisempaa enemmän. Kulttuuri on houkutellut Turkuun myös paljon matkailijoita


















Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy