31.8. Turun palo Kihlakahvit/Ilmiliekeissä

Harjoitusajasta puolet palanut. Voisi sanoa, että 35 minuuttia ilmiliekkien materiaalia on koreografisesti tanssijoiden kanssa ajateltu ja kokeiltu. Kihlakahveja on luonnosteltu 5 kohtausta. Kuitenkin se on jotenkin turvallisella mallilla. Uskallan ehkä käyttää siinä rohkeammin kaikkea 60 vuoden aikana oppimaani, kuin toisessa teoksessa, Ilmiliekeissä , jonka pohja on minulle vielä hajallaan ajatusavaruudessa. Kihlakahvien koreografia tuntuu syntyvän helposti. Ja olen ihastunut Marjaana Penttisen, kansanmusiikin sovittajan ja osittain säveltäjän panokseen. Kuulisittepa, kuinka hän laulaa vanhan arkkiveisun Turun palosta.

Kihlakahvien rakenteellinen pohja on minusta kiinnostava - Yleisö kävelee kahdessa eri ryhmässä museotilojen pihoilla ja kaduilla, katselee mitä haluaa ja lopuksi jokaisella on mahdollisuus osallistua tanssiketjuun.

Tamperelainen teatterihistorian professori Hanna Suutela oli löytänyt esivanhempansa,  turkulaisen kirkkoherran,  palon jälkeen säveltämän arkkiveisun sanat. Hän lähetti ne minulle ja Marjaana käytti ikivanhaa virsimelodiaa veisun pohjana. Ei huonoa ,sanoisin.

  Iltaesityksestä en vielä tiedä mihin suuntaan se loppujen lopuksi kehittyy. Vaan kuka käski tehdä kaksi eri produktiota samaksi päiväksi?

- Sehän tässä oli se suuri ajatus, valottaa aihetta kahdelta eri kulmalta, tyylillisesti eri suunnilta.

- Nyt ihmettelen ,pystyykö ihminen siihen. Ihmisellä tarkoitan koreografia, joka kuitenkin sisältää vain yhden individin, eikä yhden ajatusmaailma juuri voi olla kaksinen. Eli mietiskelen syntyykö tyyli kuitenkin siitä, että ihminen on elämässään eri vaiheessa, ei siitä, että lähtee tavoittamaan eri asioita. Haju on kumpaankin teokseen selvä ja kummallekin ominainen. Mutta mitä kautta edetä? Paljonko haluan ajatuksistani olevan näkyvillä lopullisessa esityksessä? Minä näen teokseni aina kovasti yleisön kautta, poikkean siis paljon monista muista nykyajan koreografeista. Joka ratkaisu vaikuttaa lopulliseen muotoon. Ja koska hahmotuskykyni kokonaisuuden suhteen on parempi kuin ymmärrykseni liikkeestä syvyyssuuntaan, katselen jokaista pientä liikettä heti suhteessa kokonaisuuteen, suhteessa aiheeseen, suhteessa sitä tanssivaan henkilöön, suhteessa pukuihin, musiikkiin ym. Ihan liian paljon suhteita yhteen 10 sekuntia kestävään liikkeeseen.

Onneksi kunniatohtori Volanen, Ilkka, on hienosti kartalla teoksen äänimaailman luojana. Ja kokoukset hänen luonaan ovat herkullisia. Kahvi on harvinaisen hyvää ja mustikkapiirakka lämmintä.

Tanssijatkin ovat melkoisen ihania. Olen työskennellyt Aurinkobaletin taitavien ja hauskojen tyyppien kanssa aikaisemminkin, mutta uudet tuttavuudet, Taideakatemian tanssijoiden kakkoskurssi tuntuu myös mahtavalta joukolta. Jokainen heistä olisi soolon arvoinen.

Mutta tämä on myös hektisen, oudon vaikea vaihe; jokainen hetki elämässäni, jokainen näky tai kuulemani ääni muuntuu materiaalin lähteeksi esitykseen. Elämä tuntuu hurjalta, eikä muu maailma meinaa mahtua ajatuksiini. Eikä tilannetta helpota, että yritän toimia myös osatuottajana 9 esitystä käsittävässä viikonlopussa 2-4.9.2011.

Jännittävää on myös että pian alkavat teemoitetut avoimet harjoitukset. Ensimmäinen niistä Aurinkobaletissa Manillan tiloissa 12.8. klo 14. Aiheena silloin tuttu, ” Miten kummassa tanssia pitäisi ymmärtää!”

Kaikkeen sitä uskaltautuukin, kun näin vanhaksi elää.

Marjo Kuusela