Ihastu nykyarkkitehtuuriin
Kun puolitoista vuotta sitten aloitimme ARKturku-projektin, meillä oli kolme tavoitetta: esitellä arkkitehtuuria uudella tavalla, viedä näyttely keskelle kaupunkia ja ihmisiä sekä saada tunnettavuutta ja arvostusta turkulaiselle nykyarkkitehtuurille.
Sopivat kohteet löytyivät nopeasti. Mutta miten esitellä nykyarkkitehtuuria niin, että se puhuttelee myös suurta yleisöä? Päätimme jättää pohjapiirrokset ja suuret tekstiplanssit pois, ja toimia pelkkien kuvien kanssa. Mediataiteen keinoja hyödyntäen syntyi kolmelle suurelle ruudulle avautuva videoteos. Videoita ja valokuvia yhdistellen esitellään kolme erilaista näkökulmaa kuhunkin tilaan. Kolmea ruutua yhtä aikaa katsoessa saa yleissilmäyksen kohteisiin. Kiireetön katsoja voi seurata tarinaa yhdeltä ruudulta kerrallaan ja näin tutustua syvemmin rakennuksiin.
Ideamme sai innostuneen ja kannustavan palautteen Suomen rakennustaiteen museosta. Kiitokset siitä! ARKturun esitystapa on arkkitehtuurin alalla uusi, ainakin Suomessa. Kuten museolla, myös SAFAssa ja näyttelyn arkkitehtien keskuudessa pidettiin hyvänä sitä, että näyttelyn toteuttaa arkkitehtuurin ulkopuolinen taho. Me kaksi arkkitehtuurista innostunutta taiteen maisteria haluamme jakaa innostustamme laadukasta ja aikaa kestävää nykyarkkitehtuuria kohtaan - ja ehkä samalla tartuttaa kipinän myös katsojiin.
Turun pääkirjaston uudisosa on yksi ARKturun palkituista kohteista ja siksi on hienoa, että näyttely on esillä juuri siellä. Kiitos kirjaston väelle hyvästä esityspaikasta keskellä kesäsesonkia.
Kiitos myös Turku2011-säätiölle, erityisesti ohjelmajohtaja Suvi Innilälle huolellisesta tutustumisesta hankkeeseemme - kannustuksesi kantoi näin pitkälle!
ARKturku-blogissa tullaan kertomaan tarinoita kohteidemme takaa, piipahda siis välillä sivustolla www.turku2011.fi/arkturku. Tällä viikolla blogivieraamme kertoo arkkitehtuurikilpailuista.
ARKturku 30.7. saakka Turun pääkirjaston aulassa, Linnankatu 2. Tervetuloa!
ARKturku on osa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa. Näyttelyä tukevat Turku2011-säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Alfred Kordelinin säätiö. Kiitos tuesta myös Rajala Pro Shopille.













Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy