Treenikämppä se olla pitää
Gabrielin tuotanto eteni tänään merkittävällä askeleella. Vuokrasimme Gabrielin harjoitusperioidin ajaksi treenikämpän tai oikeastaan taukotuvan. Paraisten Lillholmenin vanha tanssipaviljonki on karuudessaan idyllinen, mutta kun tulee lounasaika niin fasiliteetit ovat surkeat. Saaristo-ooppera keksi keinon selviytyä pitkästä harjoitusjaksosta.
Paraisilla toimiva Meripelastusseura Sydvästin tukikohta Antintupa sijaitsee aivan Lillholmenin läheisyydessä kuin luotsimökkinä Stortervolandetin saarelle johtavan ponttoonisillan kupeessa. Tupa on punainen ja suorastaan hämmentävästi sijoitettuna ikään kuin aallonmurtajalle pengerretylle maalle. Tupaa ympäröi meri kolmessa eri suunnassa ja jotenkin se tuntuu olevan väärässä paikassa.
Tosiasiassa luulin tupaa pitkän aikaa varastoksi tai jonkinlaiseksi venevajaksi kunnes kerran sain mahdollisuuden tutustua sisätiloihin. Meren sylissä sijaitseva tupa näyttää ulkoa kovin pieneltä. Sisätila on kuitenkin tilava ja kodikas, kaikin mukavuuksin varustettu kerhohuone. Lisäksi talon päädyssä on sauna ja pesutilat. Veneiden välissä on pieni hiekkaranta ja laituriin voi kiinnittää oman veneen.
Gabrielin harjoitussuunnitelma sai siis selvän suunnan. Harjoituksista kävellään 300m Antintuvalle, syödään tuottajan valmistamaa soppaa ja pienen ruokalevon jälkeen suunnataan ponttoonisiltaa jälleen harjoituksiin. Samalla moikataan sillalla päivystäviä kalastajia ja tehdään tilaus seuraavalle päivälle. Antintuvassa vietetään niin ensi-iltabileet kuin karonkkakin. Tämän lisäksi tuotannon terapiakoira emäntineen sijoitetaan asumaan Antintuvan parvelle. Vuokra on kova mutta sekin menee hyvään tarkoitukseen: vapaehtoiseen meripelastustyöhön.
Saaristo-oopperan Gabriel, tule takaisin! Paraisten Lillholmenilla 3.-11.8.2012.
Liput myynnissä Lippupisteissä, lippu.fi.













Yes, great US Military force. Also, in his post you have given a chance to listen about US Military. I really appreciate your work. Thanks for sharing it. It's appropriate time to make some plans for the future for hairstyles 2013and it's time to be happy. Baju Batik∞ Baju Batik Wanita∞ Baju Batik Pria∞ Baju Batik Modern∞ Baju Batik Sarimbit∞ Baju Batik Pasangan∞ Baju Batik Muslim∞ Baju Batik Couple∞ Baju Batik Tulis∞ Baju Batik Terbaru∞ Baju Batik Remaja∞ Baju Batik Pekalongan∞ Dokar Balap∞ Jasa SEO Murah∞ Berita Terkini∞ Berita Terbaru∞ Berita Hari Ini∞ Berita Terupdate∞ Kumpulan Berita∞
Tupaa ympäröi meri kolmessa eri suunnassa ja jotenkin se tuntuu olevan väärässä paikassa.
koltuk yıkama
prekast
hd uydu alıcıları
davetiye
Kirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy