Mother, mother are you there?


Meedio roikkuu kirjaimellisesti henkarissa yläkerran vaatehuoneessa ja paksut tuotantomapit ovat viimepäivinä pysyneet enimmäkseen kiinni. Palkat on maksettu ja teos on kirjaimellisesti historiaa. Se, minkälaista historiaa Meedio teki, alkaa vähitellen tulla todeksi myös tekijöille itselleen.

Ensinnäkin Meedion näki yhteensä 1000 ihmistä, mistä olemme äärettömän onnellisia. Kyseessä on vasta vuodenikäisen pienen yhdistyksen ensimmäinen tuotanto ja saimme paikalle n. 200 henkeä per näytös. Helppoa se ei ollut, mutta lopputulokseen voimme olla tyytyväisiä. Kautta linjan Meediota kehuttiin niin taiteellisesti kuin tuotannollisestikin. Paras palaute tuli suoraan yleisöltä avoimissa keskustelutilaisuuksissa oopperan jälkeen. Meedion yleisössä oli paljon oopperan ensikertalaisia, jotka kenties löysivät oopperan loppuelämäkseen. Meediota kiiteltiin matalan kynnyksen oopperaksi ja intensiivisyydessään onnistuneeksi musiikkiteatteriksi.

Teatterillisuuteen todella panostettiin ja siitä pidettiin. Vähemmän oli jälleen kerran enemmän. Kari-Pekka Toivonen ohjasi itsensä paitsi jokaisen laulajan sydämeen myös varteenotettavaksi oopperaohjaajaksi valtakunnan kaikille oopperanäyttämöille. Pienen oopperayhdistyksen ensimmäisenä ohjaajana Kari-Pekka Toivonen teki huikeaa työtä. Joka kerta paikalle tullessaan K-P loi ryhmään uskoa, että tekeillä on ainutlaatuinen teos ja että rooleihin on valittu valtakunnan sopivimmat laulajat. Nöyrin kiitos paitsi ohjaajalle myös kaikille lavalla ja sen ulkopuolella panoksensa antaneille. Olitte parhaita!

Tuotantona Meedio oli virtaviivainen. Käytännössä tuotannosta vastasi kaksi ihmistä. Jos kaksi ihmistä voi työskennellä ikäänkuin yksillä aivoilla, niin Meediossa se tapahtui. Yksin tuo työskentelytavan ainutlaatuisuus kannustaa jatkamaan ja yrittämään eteenpäin. Hämmentävää näin kirjoittavan osapuolen näkökulmasta on se, että jossain välissä se toinen tuottaja ehti vielä laulaa teoksen pääroolinkin.

Mitä Meediosta sitten lopulta jäi käteen? Ensimmäisenä mieleen tulee alku. Meedio on ehdottomasti alku Saaristo-oopperalle, joka jo kiivaasti suunnittelee seuraavaa tuotantoa. Meedio on myös suunta. Rohkeasti lähdimme kokeilemaan pienimuotoista teatterimaista oopperaa ja innostuneesta palautteesta vakuuttuneina olemme valmiita jatkamaan samaan suuntaan.

Viimeisenä Meediosta mieleen jää tunnelma, lokakuun hämärtyvien iltojen kutina, kun saapuu mystiseen Dominoon. Narikoiden takaa kuulu naurua ja kohta jo koko teatteri soi Jussi Merikannon äänenavausta. Yleisö saapuu ja joku muistuttaa minua, että naisten vessan viemäri on tukossa. Sali hiljenee, sammutan valot, orkesteri lyö ensitahdit...  

Mother, mother are you there?  

Saaristo-oopperan tulevista tuotannoista voi lukea lisää: www.saaristo-ooppera.fi
Saaristo-oopperan sähköpostilistalle voi liittyä lähettämälla yhteystiedot osoitteeseen info@saaristo-ooppera.fi

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy