Meedion tytär kruunattu Melartin ja Rantalan palkinnoilla
Syksyllä 2010 Meedion Monican rooliin järjestettyyn koelauluun ilmoittautui 25 laulajaa. Vaikka koelaulu oli suunnattu opiskelijoille, joukossa oli mukana monia oopperamaailman sisäpiirissä tunnettuja nimiä: entisiä oppilaita, kansallisoopperassa debytoineita, pienempiä nimirooleja tehneitä sekä kilpailuissa menestyneitä. Kaikki lähtivät koelauluun kuitenkin samalta viivalta.
Jos totta puhutaan, suurimman yllätyksen raadille tuotti silloin vielä Helsingin Konservatorion opiskelija Alina Heikkilä. Nimi oli kaikille tuntematon. Ihastuttava punatukkainen ilmestys pienissä ballerinoissa sai suut kääntymään hymyyn, jotka loksahtivat auttamattomasti ammolleen, kun tyttö aloitti laulun. Näytti siltä kuin Päivi Nisula, Marko Autio, Tiina Vahevaara, Merja Larivaara ja vielä Kari-Pekka Toivonenkin olivat valmiita antamaan roolin tälle tytölle siltä istumalta välittömän tunnereaktion seurauksena.
Alina Heikkilä sai roolin yhdessä Anu Hostikan kanssa. Talven ja kevään aikana saimmekin kuulla Alinasta iloisia uutisia. Melartin-laulukilpailussa Lied-duo sarjassa Alina Heikkilä ja pianisti Soile Tolvanen palkittiin toisella sijalla. Alinan sopraanoa kuvaillaan korkeaksi ja kapeaksi, tarkkana viiltäväksi, eikä huomaamatta jää "uuden sukupolven laulajatyyli". Mikäs sen sopivampaa Meedion tyttärelle.
Keväällä saamme kuulla, että Alina Heikkilä on hyväksytty Sibelius-Akatemiaan. Päivi Nisula onnittelee ja toivoo äidillisin tuntein, että opetus pääkaupunkiseudulla järjestyy parhain päin.
Kesällä Savonlinnassa käyty Timo Mustakallo -laulukilpailu tuotti "kilpailun kuopukselle" Alina Heikkilälle toisen sijan eli Suomen kulttuurirahaston 10 000 euron Eero Rantalan palkinnon. Kilpailun tuomaristossa istuivat mm. Monica Groop ja Jaakko Ryhänen, jotka luonnehtivat Alinaa hyvin lupaavaksi. Tälläkään kertaa palkinto ei tullut kapinoitta. Alina Heikkilä tulkitsi finaalissa rohkeasti Kaija Saariahon säveltämän Iltarukouksen vaikka kilpailussa ei yleensä ole totuttu kuulemaan modernia musiikkia.
- Saariahon Iltarukous on minulle henkilökohtaisesti sopiva laulu ja halusin osoittaa tuomareille, että olen muusikko, en pelkkä ääni.
Hyvä Alina, Saaristo-ooppera onnittelee. Pidä toi!
Alina Heikkilä laulaa Meedion Monican roolin Saaristo-oopperan Meediossa Lokakuussa 2011.
Meedion liput ovat myynnissä lippupisteissä: lippu.fi












Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy