Footloose swengaa kuin viisikymmentä nuorta hirveä kiima-aikaan. Kouvolan Yhteiskoulun lukion Footloose on hauska, villi, viihdyttävä, oivaltava ja hyvin näytelty. Nuoret amatöörit onnistuvat hienosti musikaalin vaikeassa lajissa.

Ohjaajana toimii näyttelijä Satu Taalikainen, joka on rohkaissut nuoria toivoja ilmaisussa. Lukiolaiset eivät aina ihan osu nuotteihin, mutta en todellakaan joutunut vilkuilemaan kellooni väliaikaa odotellen. Luulen, että ensi-illan jännittynyt ilmapiiri saattoi haukata palan nuorten esiintyjien äänistä.  

Orkesteria ohjastaa lukion oma musiikinopettaja Johanna Kuisma-Taskinen. Bändi kuulostaa mahtavalta nuoresta keski-iästään huolimatta – tai ehkä juuri siksi.

Näyttelijät ja tarina toimivat loistavasti. Footloosen juoni kertoo perinteisen ”papin tytär rakastuu kovis-poikaan” –kuvion. Tässä tarinassa tosin kerrotaan paljon muustakin: pienen kaupungin juorumyllystä, kaupungin ahdingosta vaikutusvaltaisen miehen varjossa ja siitä, miten paljon nuori tarvitsee vanhempiaan.

Lavalla nähdään koti-väkivaltaa ja Kouvola esitetään karikatyyrisen takapajuisena. Käsikirjoitus on kuitenkin riittävän ironinen. Kenellekään ei jää epäselväksi, kuinka herkän koominen esimerkiksi Kouvolan papin hahmo todellisuudessa on. Joel Hämäläinen pisti pappina kirkkaasti silmään, sillä hän oli sisäistänyt roolinsa upeasti.

Joskus roolisuoritukset jäävät amatöörimusikaaleissa musiikin ja tarinan varjoon. Kouvolan Footloose on piristävä poikkeus. Pääosissa on suloinen nuori kaksikko. Jaakko Mölsä esittää Helsingistä muuttanutta Reniä ja Susanna Pukkila papin tytärtä Arielia. Mölsällä on omaan korvaani parhaiten sopiva ääni. Se ei pettänyt koko esityksen aikana. Molempien ilmaisu on myös luontevaa ja vaivatonta.

Sitten päästään koko shown varastaneeseen roolisuoritukseen. Ville Heinämaa on upea veto Miiro Korhoselta. Hahmo on jo sinällään hauska, oivaltava ja fiksusti kirjoitettu. Näyttelijä kuitenkin tekee siitä astetta ihanamman ja viihdyttävämmän. Ihan kuin ammattilainen.

Rakastuin lavalla vaivautuneena kiehnänneeseen mamman maalaispoikaan. Parasta tarinassa on se, että tuollaisia ujoja herrasmiehiä oikeasti löytyy Kouvolasta. Oman ”Heinämaani” löysin jo kolme vuotta sitten.