Olutkulttuurivuosi on avattu

Olutkulttuurivuosi on avattu

Viime torstaina, Auran päivänä lanseerattiin kulttuuripääkaupunkivuoden virallinen olut, Juhla Aura. Hartwallin ja Panimoravintola Koulun yhteistyön helmenä syntynyt Juhla Aura mukailee alkuperäistä Aura reseptiä, jolla pantiin ensimmäiset oluet jo 1885.

Olutjuhlallisuuksien yhteydessä polkaistiin käyntiin olutkulttuurivuosi. Kyllä, olutkin voi olla kulttuuria, varsinkin jos katsoo pidemmälle kuin siihen baaritiskin ensimmäiselle hanalle. Ennen juhlallisuuksia järjestettiin keskustelutilaisuus, jossa olutkulttuurin ystäviksi tunnustautuvat miehet keskustelivat olutkulttuurista, sen nykyisestä tilasta ja tulevaisuuden toiveista. Taiteilija ja oluen ystävä M. A Numminen, Ravintola Koulun hallituksen puheenjohtaja ja Lammin Sahdin toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen sekä olutasiantuntija Mikko Hovi liputtavat sivistyneen oluen nauttimisen puolesta. Tosin Mauri Antero myönsi kysyttäessä, että humalahakuisessa juomisessa ei ole mitään vikaa.

Suomi on olutmaa, jossa erityisesti keskioluen suosio on vankkumaton. Mäyräkoirien ja keskiolutkuppiloiden suosio kuitenkin kertoo siitä, miten suomalainen haluaa oluensa nauttia: tuttua, turvallista ja halpaa. Erikoisoluiden ja ulkomaalaisten merkkien suosio kasvaa kuitenkin koko ajan.

Suomalaisessa olutkulttuurissa tuntuu edelleen olevan vankasti myös jotain äijämäisyyttä.  Keskustelijat muistelivat ensimmäisiä olutkokemuksiaan varhaisteini-iällä. M. A Numminen kykeni 13-vuotiaana tuntemaan miehisyyden nousevan olutta nautittuaan, ja sen turvin olikin hyvä lähteä ”rehentelemään linja-autoasemalle”. Keskustelijat eivät silti tunnustaneet oluen olevan vain miesten juoma. Naiset toki pitävät oluestaan. Se ei ole kuitenkaan mainostajille auennut, sillä olutta edelleen markkinoidaan äijäporukkakeskeisesti.

Vaikka "iso paha" Hartwall vei olutyhteistyösopimuksen pienempien panimoiden sijasta, hyviä aikomuksia löytyy. Keskustelutilaisuudessa vakuuteltiin yhteen ääneen, että olutkulttuuria tulee edistää. Kääriäinen julisti, että vastakkainasettelun aika pienten ja isojen välillä on ohi. Isot juomanvalmistajat haluavat auttaa pieniä esimerkiksi ottamalla pienpanimotuotteita myyntiin omien jakelukanavien kautta. Olutkulttuurin edistäminen ei pitäisi olla keneltäkään pois, Kääriäinen vakuutti.

Niin tai näin, Hartwall sanoi haluavansa edistää olutkulttuuria jakamalla tietoutta oluen nauttimisesta. Paitsi että tuotteet halutaan tehdä ensiluokkaisesti, myös tarjoiluun pitäisi kiinnittää huomiota. Puhdas lasi on kaiken perusta. Oikean muotoinen lasi tuo aromit oikealla tavalla esiin, ja vaahtokukka viimeistelee olutnautinnon. Pieni kerros vaahtoa oluen kruununa pitää aromit tallessa ja lämpötilan oikeana. Oikea lämpötila on myös oleellinen. Kylmälle huurteiselle on omat hetkensä kuumalla kesällä, mutta jääkaappikylmyys ei sovi vivahteikkaampiin makuihin. Itse tilaan olueni kesähelteillä jäillä, mikä taatusti järkyttää monia ja aiheuttaa usein hilpeyttä baaritiskin takana. Mikään ei ole niin pahaa kuin lämmin perushanatuoppi.

Juhla Aura –olutta voi nauttia kulttuuripääkaupunkivuoden ajan Panimoravintola Koulussa sekä Uudessa Apteekissa. Panimoravintola Koulussa oluensa saa empiirisin kokeisiin perustuvan aineiston pohjalta yrmeän palvelun kera. Se ei silti poista faktaa, että heillä on mukava valikoima maistuvia oman panimon oluita, joista löytyy jokaiselle varmasti mieleisensä.

Koska en itse ole olutasiantuntija, pyysin Juhla Aurasta tuomion Suomen Olutseuran hallituksen jäseneltä. Näin Juhla aurasta lausui Anne Käki:

Rapsakka. Vaalea lager, joka on yhdisteltävissä ruuan kanssa. Ainoan miinuksen saa lasi, josta sitä tarjotaan: demi-lasi (25 cl) kävisi tähän paremmin

Pienten lasien perään kuulutti myös M. A Numminen. Kykenisiköhän keskioluttuoppien luvattu maa ottamaan vastaan moisia ranskavivahteita? Toivon itsekin niin. Ehkä se myös lieventäisi oluen äijämäisyyttä. Pieni ja linjakas lasi kun sopii hentoon käteen paremmin kuin iso tuoppi.

Lopuksi haluan esittää aforismin olutvuoden kunniaksi:


Mikä on olutta, on mennyttä

Hyvää olutkulttuurivuotta! Tehkää olutkulttuuriteko: maistelkaa ja nauttikaa jotain uutta.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy