Mielettömät Karamazovin sisaret ja veljet

”Kaikkea sitä ihminen näkeekin. Kuten 12 Karamazovia.” päivitin facebookiin viime viikolla kävellessäni perjantaiyön kansoittamia katuja Manillalta kotiin. Mikään älyllinen analysointi ei onnistunut tuon teatteri-illan jälkeen.

Kotimaisen teatterikentän suurin visionääri on eittämättä Kristian Smeds, joka on onnistunut luomaan kansainvälistäkin menestystä. Kulttuuripääkaupunkivuoteen tuotiin virolaisnäyttelijöiden voimin tehty 12 Karamazovia, jonka työstäminen aloitettiin jo 2008.

Dostojevskin mestariteos, jossa veljeksiä on kolme, on ollut enemmänkin inspiraation lähteenä kuin tarinana. 12 nuorta näyttelijää sanovat olevansa Karamazovin veljekset ja siskokset. He eivät tuo näyttämölle Karamazovin veljesten tarinaa, he tuovat teemat, kuten rakkauden, uskonnon, kauneuden ja moraalin.

"Kauneus ei ole vain pelottava vaan myös salaperäinen asia. Siinä perkele ja Jumala taistelevat, mutta taistelukenttänä on ihmisen sydän", sanoo Dostojevski.

Dostojevskin teoksessa jokainen veljes heijastaa jotain puolta ihmismielestä: Dimitri on herkkäsieluinen hedonisti, joka huojuu hurskaan uskonnollisen Aljosan ja rationaalisen älykön Ivanin välissä. Dostojevski tavoittaa syvimmät sielun ja ihmismielen syöverit teoksessa. Yhtä syvälle kurottavat myös 12 Karamazovia, nyt vain ruumiillisin keinoin.

Jos neljä ja puolituntinen esitys oli ruumiin rajoja venyttävä koitos näyttelijöille. He tanssivat, huusivat, kuiskasivat, iloitsivat, itkivät, tottelivat sotilaallista kuria ja saivat aikaan sellaisen sirkuksen, että katsojana olo tuntui absurdilta. Liian älyllisesti tai analyyttisesti näytelmää on turha lähestyä, mutta ajattelemisen arvoisia seikkoja se tarjoaa hetkittäin.

Rakkaus on opettaja”, sanoo teatterin seinälle heijastettu lause.

Vaikka esitys oli hyvin kaukana alkuperäisestä tarinasta, jotain tuttua se tarjosi. Lempikirjani lempikohtaus on se, missä Dimitri ajaa hevosvankkureilla riiaamaan tyttöä, ostaa vaunut täyteen samppanjaa ja suklaakonvehteja, juhlii yön ja laittaa hetkeksi elämän risaiseksi. Näytelmässä pahvista tehty hevonen ruoskittiin hajalleen aggressiivisin ottein. Tarpeeton väkivalta näyttämöllä (tai elokuvassa tai kirjassa tai videopelissä) saa aikaan katsojassa aina inhoreaktion. Mutta se muistuttaa samalla siitä, että väkivaltaa tässä maailmassa on ja hyväksymme sen myös joissain muodoissa: sodassa tai valjastetussa hevosessa.

Teoksessa Dimitri palkkaa juhliinsa mustalaiset soittamaan. Vasta musiikki tekee juhlat – ja tämän näytelmän. Näyttämöllä musiikki on läsnä koko ajan. Näyttelijät ovat itse tehneet musiikin näytelmään, ja heillä on käytössään hyvä kirjo soittimia. Lavalla on tyttöbändi, poikabändi, slaavilaisten iskelmien tulkintaa, reggaemaista chillailua, skapunkin pauketta.

Suurimmaksi osaksi viroksi puhuttu näytelmä toimi yllättävän hyvin. Repliikit heijastetaan seinälle, mutta vironkielen kuunteleminen tuo jänniä mielleyhtymiä.

Ohjaaja Smeds oli itse läsnä esityksessä ja näyttämöllä. Ensimmäisen väliajan jälkeen hän totesi, että tähänastisista yleisöistä väkeä lähti kotiin vähiten. No, kaikkia ei voi miellyttää. Tämä esitys ei tuo mielihyvää heille, jotka odottavat perinteisen teatterin luomaa todellisuusilluusiota. Keskittymiskykyä ja sinnikkyyttä tarvittiin ainakin tuossa esityksessä, sillä pienen tilan ilmastointi meni rikki, ja katsomossa istuttiin kuin lauteilla. Kuumaa on kuulemma ollut ilmastoinnin toimiessakin.

Pitkästä esityksestä olisi voinut karsia poiskin. Improvisaationkeinoin tehdyissä esityksissä on monesti se huonopuoli, ettei tekijöiden mielettömät aivomyrskyt avaudu katsojille. Karsimista olisi varmaan ollut alkuperäisromaanissakin. Eräs nainen kiteytti ajatuksen: ”Ei oo ihmekään, että se Karamazovin veljet on aikoinaan jäänyt kesken, kun se näin kauan kestää.”

Lavalla tapahtuneita mehukkaita ja hätkähdyttäviä asioita en halua paljastaa. Sen voin kertoa, että näytelmä loppuu bileisiin, joissa yleisön ei tarvitse tapittaa saunanlauteilla, vaan he voivat liittyä virolais-suomalaiseen hurmoksen joukkoon.

”Kaikkea sitä ihminen näkeekin. Kuten 12 Karamazovia. Menkää katsomaan se! Oli mieletön” loppui facebookpäivitykseni. Niin, menkää katsomaan se, jos vain saatte lippuja! Oli mieletön.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy