Yksi kevään kulttuuritarjonnan ehdottomista kohokohdista oli Tanssiva torni – esitys. Paikallisen Aurinkobaletin ja kansainvälisen työryhmän yhteisprojekti toi Logomon lavalla kolme kilometriä terästä, luovaa hulluutta, tanssia ja musiikkia.

Tanssia tornissa

Venäläisohjaaja Sasha Pepeljajevin idea, joka eittämättä toi toteutukselle haasteita, oli rakentaa torni tanssiteoksen kulissiksi. Toteutus oli kuitenkin onnistunut. Teräksinen torni lavasteena on mieleen jäävä. Rakenteet ja teräs saavat näkyä katsomoon, ja ne näyttävät jopa kauniilta. Raksamieshaalareihin pukeutuneet tanssijat käyttävät viittä eri tasoa hyväkseen. Perinteisen maantasossa tapahtuvan tanssin lisäksi kiivetään rakenteita ylös ja heilutaan vähän ilmassakin. Ohjaajan taustoista löytyy sirkusta ja mimiikkaa, mikä näkyy myös esityksessä.

Musiikki on suuressa osassa esitystä. Kolmehenkinen soittajakaarti pitää majaa tornin juurella. He tulevat ulos milloin soittamaan rumpuja, milloin omatekoiseen, oudonnäköiseen soitinhäkkyrään puettuna. Haitarimusiikki johdattaa tanssijat ylös torniin ja taas alas, ja luo tunnelmaa Seinen rannoilta. Toisinaan tunnelma esityksessä taas muistuttaa nuorten radikaalien mielenosoitusta.

Luovuutta ja ihmetystä

Ohjelmalehtinen tietää kertoa, että ohjaajaa tituleerataan usein venäläisneroksi. Ja kuten tiedämme, nerouden ja hulluuden raja on usein häilyvä. Tanssiva torni todella tuo esiin luovaa hulluutta ja neroutta, joka jättää sanattomaksi.

En ole tanssin asiantuntija, mutta usein tanssiteoksia pystyy edes jotenkin sanallistamaan. Tätä ei. (Saman ongelman parissa painii näköjään muutkin.) Tuskin mikään muu taiteenlaji saa minua saman lailla hämmennyksiin. Ehkä tanssikoreografit ovat luovuudessaan niin hulluja, etteivät ajatukset, jotka on liikkeellistetty ja lavastettu esityksiksi, käänny enää sanoiksi.

En voi väittää ymmärtäneeni kaikkea, mitä lavalla tapahtui. Miksi kesken esityksen lavan yli kärrätään vaunut, joissa tikkujen päähän pystytetyt auringonkeltaiset viikset tekevät aaltomaista kuviota renkaiden pyöriessä? Se, että tornista lasketaan neljä rullaa elmukelmua vesi-ilmapallojen varassa, on puolestaan niin viehättävän näköistä, etten kysy miksi. Riittävä syy on valojen värähtely kelmujen läpi ja lapsellisen leikkimielisyyden tuntu.

Tanssivan tornin esittely lupaa ”esiintyjien uhmaavan vaaroja tavoitellessaan taivaita kymmenmetrisessä terästornissa”. Liioittelua, sanon. Etukäteen luotuihin mielikuviin olen hieman pettynyt, ei se meno niin huimaa tornissa ollutkaan. Kun lavalla raahataan köysitikkaat, jotka saavat kieppua ylhäältä alas ilman, että kukaan niissä kieppuu mukana, tunsin oloni huijatuksi. Ettekö ole koskaan kuulleet Tsehovin aseesta? Teorian mukaan, jos teatterilavalle tuodaan ase näkyviin, on sitä käytettävä. Toisaalta, eivät tanssijat ole mitään sirkushuimapäitä, jotka voisivat ilma valjaita ja turvaverkkoja liidellä ilmassa alas tornista.

Kaikkeus on kaiken takana

Käsiohjelma kertoo tarinan tanssin takaa. Siinä on kyse niinkin mahtipontisesta kuin kaikkeuden luomisesta. Teoksesta saanee kuitenkin enemmän irti, jos antautuu vain elämykselle, sen enempää miettimättä. Politiikkaa ja sen miettimistä, miten maailma makaa, löytyy Logomon ulkopuolelta näinä päivänä muutenkin.

Tanssiva torni on yhden luovanhullun visionäärin taidonnäyte. Katsojalle takuulla mieleenjäävä kokemus.

Turun Sanomien arvostelu

Helsingin sanomien arvostelu