Kulttuurivuosi lähenee loppuaan. Molemmat vuosipuoliskot saivat omat spektaakkelinsa ja maailman ensi-iltansa. Kevättalvella kohautti hevi, loppusyksystä ooppera. Toivottavasti kohauttavat uudelleen.

Ooppera Ruotsi-Suomen kuninkaasta

Syksyn tapaus, ooppera Eerik XIV esitettiin Logomon uudessa salissa. Kriitikot ylistivät ja enemmistö kaiketi katsojistakin. Pääroolissa, nuorena kuninkaana oli ruotsalaismezzosopraano Charlotte Hellekant. Kuningattaren roolissa nähtiin sopraano Helena Juntunen. Mikko Heiniön säveltämä, Juha Siltasen libretoima, Erik Söderblomin ohjaama ja Leif Segerstamin johtama ooppera kertoi nuoresta kuninkaasta, hulluudesta, vankeudesta ja rakkaudesta. Oltiin vahvasti Turku-historian äärellä. Uutta oli isot screenit ja lavalla avoimesti työskentelevät teknikot. 

Ooppera on muutenkin ollut Turussa kova sana. Saaristo-ooppera on tuonut oopperan lähemmäs teatteria ja jopa kansanomaistanut usein vaikeasti lähestyttävää taidemuotoa. Moni uskaltautui oopperaan ensimmäistä kertaa. Se on paljon se.

Hevimusikaali täräytti

Toinen mieleen vahvasti jäänyt spektaakkeli nähtiin jo talvella. Maailman ensimmäinen hevimusikaali Infernal Musical 1827 tuli ja täräytti. Ja katosi saman tien. Turun Nuoren Teatterin näyttelijät saivat aikaan hurjan pyörteen. Oli kerrankin musikaali, josta pystyi erottamaan tarinan. Mike Pohjolan käsikirjoitus oli kiinnostava ja onnistunut, aiheinaan mm. Turun palo, Paavo Ruotsalaisen herännäisyysliike, Karjalan laulumaat ja kansanperinteen keräys… Faktaa ja fiktiota iloisesti sekaisin, mutta ehjää ja eteenpäin menevää. Kaiken lomassa nuoria taitajia, tanssia ja hyvin laulettua ja soitettua heviä. Muistan vieläkin, kun demonien riivaama piispan vaimo tulkitsi vaijereissa yläilmoissa Nightwishin ”I wish I had an angel”. Melkein henki salpautui.

Vientihittejä

Voi kun kulttuurivienti onnistuisi. Pieni kyselykierros kolmikymppisten hevistä pitävien, mutta teattereita vierastavien kollegoiden keskuudessa toi mielipiteitä: olisi kiinnostanut, mutta eipä ollut enää lippuja. Siis: kysyntää olisi, mutta tarjontaa ei. Suomessa riittää heviharrastajia, ja Saksassahan niitä on lisää… Tiedän, että tarvitaan rahaa, verkostoja, tahtoa, ihmisiä ja taas rahaa. Mutta, niinhän monet menestystarinat alkavat. Ideasta ja pienestä kimmokkeesta, jopa sattumasta.

Siitä yllätyksellisyydestä vielä. Kuka muistaa vuoden 1994 euroviisuvoittajan? Entä kuka muistaa saman vuoden euroviisujen väliaikaesityksen? Sellaiset jännästi hyppivät irlantilaiset tanssijat, jotka tulivat puskista koko maailman tietoisuuteen. Kyllä, sen vuoden potin vei Riverdance.