Turkuun ennen 29.5. – viimeiset hetket Mäkilää ja Jokisaloa

Turkuun ennen 29.5. – viimeiset hetket Mäkilää ja Jokisaloa

Vielä olisi pari viikkoa aikaa tulla Turkuun katsomaan ehtaa suomalaista modernia ja (sitä pahamaineista) postmodernia taidetta. Otto Mäkilän ja Ulla Jokisalon näyttelyt ovat nähtävissä 29.5. saakka: ensin mainittu Turun taidemuseossa ja jälkimmäinen taas Ars Novassa. Kiersin itse molemmat näyttelyt viime lauantaina; mikäs sen parempaa tekemistä sateisena vapaapäivänä.

Kävin katsastamassa Otto Mäkilän Punainen levoton kipinä -näyttelyn Mia Haltian, eli näyttelyn kuraattorin, vetämällä kierroksella. Mäkilä on yksi Suomen arvostetuimmista modernisteista ja Turun Piirustuskoulun kasvatteja. Ohjatusta kierroksesta toki sai irti tiettyjä asioita enemmän kuin itsekseen haahuillen, varsinkin kun näyttely on suhteellisen laaja ja uran hyvin kattava.

Kulttuurilauantaini oli niin aikataulutettu, etten ehtinyt sitten itsekseni tuijottelemaan  tauluja tai tsekkaamaan Pia Andellin Havahtuminen – Otto Mäkilän uneksittu ja ajateltu maailma -dokumenttielokuvaa. Jos Mäkilän mielenkiintoinen persoona ei ole tuttu, tästä näyttelyssäkin nähtävillä olevasta dokkarista saanee mukavasti irti kiintoisia faktoja ja tulkintoja.

Ars Nova & Aboa Vetus on suosikkini Turun museoista. Vanhaan Rettigin palatsiin perustettu nykytaiteen museo Ars Nova sai kaverikseen vanhasta Turusta kertovan Aboa Vetuksen kun arkeologiset löydökset palatsin alta paljastuivat. Mainitsemisen arvoinen on myös museon Aula-kahvila, jossa on yksi Turun mukavimmista sisäpihaterasseista.

Ulla Jokisalon Leikin varjo -näyttely Ars Novassa on tyylikäs ja huoliteltu kokonaisuus, jossa yhdistyvät näennäisesti kaunis, pelottava ja erilaiset tekniikat. Pidän itse paljon kollaaseista ja eri tekniikoiden yhdistämisestä, joten suosikeikseni nousivat ehdottomasti sellaiset työt. Installaatiot ovat harvemmin minua varten, joten nytkään ne eivät minua suuremmin puhutelleet. Leikin varjo muuten juhlistaa Jokisalon 30-vuotista taiteilijan taivalta, joten mikäli postmoderni ei ole sinulle kirosana, käy tutustumassa. Ja lukaise myös ihmeessä Kainuun kirjeenvaihtajan Riinan kirjoitus näyttelystä!

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy