Hyvää täytyy joskus odottaa. Siinä missä tähän astiset 2011-spektaakkelit Draculaa lukuun ottamatta ovat olleet itselleni isoja pettymyksiä, oli Eerik XIV enemmän kuin ikinä osasin odottaa. Avajaiset olivat mielestäni kuraa, Taistelu taas odotusten vastaisesti tylsä ja linjaton. (En pystynyt lähestymään sen kliseitä edes camp-huumorilla kuten monet. Taistelu oli keskeneräinen ja tehty enemmän tekijöilleen kuin yleisölle.) Siinä missä Dracula oli taitavaa ja hyvää viihdettä, Eerik XIV oli taidetta parhaimmillaan. Douze points!

Eerik XIV oli siis se Ruotsin kuningas, joka nai alempisäätyisen Kaarina Maununtyttären ja nahisteli veljensä Juhanan kanssa kruunusta. Muistattehan tuon punapartaisen Vaasa-sukuun kuuluneen hallitsijan historian tunneilta?

Itse en ollut koskaan aiemmin käynyt oopperassa; taidemuotona se on minulle siis vieras. Noviisille ratkaisu tuoda liikkuva kuva mukaan oli helpottava, sillä elokuvakerronnan tuttuus auttoi seuraamisessa. Eerik XIV:ssä laulettiin monilla eri kielillä, mutta pääasiallisesti ruotsiksi, joten kielet oli myös käännetty valkokankaalle suomeksi ja ruotsiksi. Olin istumassa tarpeeksi edessä, joten näin pienikokoisen tekstityksenkin hyvin. Niin ja koska Pirkanmaalla on niin taitavat historian ja ruotsin opettajat, pystyin seuraamaan juonta myös lavasteiden peittäessä tekstiä. Takanani istuneet turkulaiset nimittäin eivät pysyneet kärryillä, mutta epäilen johtuiko se enemmän tekstin katoamisesta vai turkulaisuudesta.

Tarina oli kerrottu takautumina ja liikkuen sekä ajassa että henkilöissä hyvin notkeasti. Missään vaiheessa ei himmailtu, vaan kerronta oli mukaansatempaavaa ja suuretkin kuviot mahdutettiin mukaan, mutta silti mikään ei tuntunut väkisin mukaan ympätyltä. Koko konsepti oli pitkälle mietitty ja hiottu, missään ei tuntunut tinkimisen makua. Kaikesta huokui suuri ammattitaito: ymmärsin miksi suomalaisen klassisen musiikin koulutusta niin suuresti arvostetaan maailmalla. Meillä on kuin onkin oikeasti osaamista tässä, mahtavaa!

Kaikissa lukemissani arvosteluissa on hehkutettu myös oopperan tähdet ja en tee tässäkään poikkeusta. Melkoinen urakka on kaikilla, erityisesti Eerikinä esiintyvällä Charlotte Hellekantilla. Itse pidin myös paljon kuorokohtauksista, sillä Turun konservatorion kamarikuoro ja Turun ooperakuoro olivat erittäin olennainen osa esityksen toimivuutta. Pisteitä ropisee myös rohkeasta puvustuksesta, lavastuksesta sekä valojen, äänien ja liikkuvan kuvan saumattomasta yhteistyöstä.

Kapellimestari Leif Segerstam oli sijoitettu yleisöön päin, mikä oli myös mielenkiintoista. Oli hienoa seurata kapellimestarin työskentelyä, legendaarinen taiteilijahahmo kun on meille oopperaa harrastamattomillekin tuttu. Segerstamista voin muuten kertoa loppuun anekdootin meidän perheestä. Pikkusiskoni näki hänet joskus 80-luvulla televisiossa ja häikäistyi maestron valkoisista hapsista niin että henkäisi: "Hei, Jumala huitoo telkkarissa!". Tuli siis nähtyä nyt the lord of the opera muutenkin kuin telkkarista.

Ja nyt kaikille, jotka pelkäävät oopperan eliittimainetta: aika samanlaista siellä oli kuin muissakin tapahtumissa. Samalla tavalla eläkeläiset etuilevat kahvijonossa revyynkin väliajalla – oopperassa niillä on vain Chanelin jakkupuvut ja sehän on vain pintaa se.