Maailmankaikkeuden alkuääniä

Maailmankaikkeuden alkuääniä

Yksi vuoden erikoisimmista produktioista saa tänään ensi-iltansa. Pääsin kurkkaamaan harjoituksia jo etukäteen.


Esitystä ei voi ainakaan turhasta vaatimattomuudesta syyttää. Aihekin on suorastaan kosminen.  Energo – Maailmankaikkeuden soundtrack kertoo maailmankaikkeuden synnystä, sen kehityksestä ja tulevaisuudesta. Esitys on toteutettu yhdessä lauluyhtye Rajattoman kanssa.


Tulevaisuuden tekniikkaa


Liikkuessaan lavalla Rajaton luo myös digitaalista musiikkia. Lavalle on asennettu anturisoittimia, jotka reagoivat laulajien liikkeisiin. Lasersäteet luovat tieteiselokuvista tuttua tunnelmaa. Valo ja ääni leikkivät yhdessä monimedialliseksi mainostetussa showssa. 


Näkemieni harjoitusten perusteella esitys ei jää vain teknisen kikkailun tasolle, vaan kokeilut palvelevat syvällisempää teemaa. Toki tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa esityksestä mitään lopullista. 


Videohaastattelu tulossa!


Minulla on ollut ilo tavata Energon säveltäjä Ilkka Niemeläinen kaksi kertaa, maaliskuun pressitilaisuudessa ja keskiviikkona harjoituksissa. Produktio on ollut hänen pitkäaikainen haaveensa, joka toteutui kulttuuripääkaupunkivuoden myötä.


Tein säveltäjän kanssa videohaastattelun, joka julkaistaneen ensi viikon lopulla. Haastattelussa Niemeläinen kertoo anturisoittimista ja pohtii, miten niitä voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa. 


Linkkaan videon julkaisun jälkeen myös tänne. Hyvää kannattaa odottaa!


Menen katsomaan Energon lauantaina. Sen jälkeen olen esityksen suhteen paljon viisaampi. Aion olla korvat höröllä ja fiilistellä oikein kunnolla. Vielä pitäisi malttaa vuorokauden verran.

Keski-Suomen kulttuurikirjeenvaihtajaa voit nyt myös seurata Blogilistalla!

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy