Kulttuuriblogini ei juurikaan päivittynyt kesällä. Siihen on hyvä syy.

Mietin nimittäin koko kesän, jatkanko toimittajakoulutuksessa vai en. Elokuun alussa päätin kirjautua poissaolevaksi opiskelijaksi täksi lukuvuodeksi.

Tarvitsin vain aikaa miettiä, onko minusta todella toimittajan ammattiin.  Palaan takaisin koulunpenkille, jos välivuoden jälkeen siltä tuntuu.

Miten tämä kaikki sitten vaikuttaa tähän blogiin? Toivottavasti ei mitenkään. Jatkan kulttuurivuoden tarkkailua kuten ennenkin.

Paineeton blogi

Verrattuna siihen, mitä teemme koulussa omassa harjoitustoimituksessamme, tämän blogin kirjoittaminen on jotenkin erilaista. Paineetonta.

Täällä ei ole päätoimittajaa hengittämässä niskaan, ei toimituspalavereja ja loppupurkuja.  Saan itse valita aiheeni, näkökulmani ja aikatauluni. Viime kädessä vastuussa tekstini laadusta olen vain minä itse.

Toki itsenäisyydellä on omat kääntöpuolensa. Olisi joskus ihanaa saada palautetta kollegoilta ja lukijoilta, jotta tietäisin, mitä tehdä paremmin.

Kulttuurin hajut ja maut

Olen miettinyt, mikä erottaa tämän blogin muista kulttuuripääkaupungin blogeista.  Yksi asia on välillä ehkä naiiviltakin vaikuttava aitous.Minun ei tarvitse yrittää tuottaa journalistista mestariteosta.

Voin keskittyä tilanteeseen − hajuihin, makuihin ja tunnelmaan.  Voin kertoa oman subjektiivisen kokemukseni siitä, mitä tunsin ja ajattelin. Halutessani voin pohtia kokemaani kulttuurivuotta pintaa syvemmältä.  

Persoonani saa tulla esiin, toisin kuin perinteisessä uutistekstissä. Pitemmät reportaasinomaiset tekstit sujuvatkin minulta huomattavasti lyhyitä uutispätkiä luontevammin.

Kulttuurihippi tarkailee ja  hössöttää

Olen luonteeltani hiljainen tarkkailija, varsisinkin vieraassa ympäristössä. Pistän tarkkaan silmälle kunkin tilanteen värit, ihmiset ja tunnelmat, pienet yksityiskohdat.  

Sen sijaan en ole luonteeltani sellainen, joka ryntää ensimmäisenä haastattelemaan kuuluisaa taiteilijaa tiedotustilaisuudessa.  Tekeekö se minusta astetta huonomman toimittajanalun?

Moni tuttava on kommentoinut, miksi kritisoin niin vähän kulttuurivuotta blogissani.  Sekin on osa aitoutta.

Mä vaan olen tällainen − vähän hössö leidi, joka innostuu kaikesta uudesta liian helposti.  Taide, historia ja kauniit asiat saavat sydämeni väpättämään. Jätän suosiolla ironian ja ilkeilyn muille.  

Vuodenmittainen laboratorio

Tämä blogi on paljon muutakin kuin blogi. Se on samalla myös laboratorio ja vuodenmittainen henkilökohtainen portfolio.  Blogi antaa mahdollisuuden kehittyä kirjoittajana, kokeilla erityylilajeja, tehdä kirjoittamisesta rutiinia. Nyt jo katson tammikuisia postauksia aivan eri silmin.  

Blogin kirjoittaminen on ollut aivan mahtava kokemus. Se on heittänyt mitä eriskummallisimpiin tilaisuuksiin kulttuuripääkaupungin syövereissä.  Kultttuurikirjeenvaihtajana olen nähnyt suuren kulttuuriprojektin sen kulisseista käsin.  

Blogi on tuonut mukanaan ihania kollegoita, mielettömän mahtavia produktioita ja välillä järisyttäviäkin tapaamisia kulttuurivuoden taitelijoiden kanssa.  Toisinaan kokee sen riemun, kun saa kuningasidean tai haastattelu on mennyt ihan nappiin.

Mitä kulttuurivuoden jälkeen?

Ajattelen pienellä haikeudella vuoden päättymistä. Elämääni jää kulttuurin kokoinen aukko.  Haluan ehdottomasti tehdä isona jotain kulttuurin parissa. Mielellään jotain sellaista, jossa saan kirjoittaa mahdollisimman paljon.

Tällä hetkellä toimeentulotulotuella elävänä mietin toisinaan, miten ihanaa olisi, jos säätiö maksaisi edes nimellistä palkkaa tekemästäni työstä.  Toisaalta palkka toisi myös uusia velvoitteita ja paineita.  Ehkä sen myötä kaikkonisi kirjoittamisen ihanuuskin?

Nyt voin todellakin päättää itse mitä, missä, miksi  ja milloin kirjoitan. Voin pitää halutessani vaikka luovan parin kuukauden tauon. Toisaalta voin kirjoittaa vaikka kymmenen postausta viikossa, jos asiaa riittää.

Ehkä suurin palkka ei olekaan rahallinen, vaan se että kulttuurista ja kirjoittamisesta tulee hyvä mieli.

Tässä vaiheessa vuotta lienee paikallaan kiittää kaikkia teitä, jotka olette seuranneet taivaltani turkulaisessa kulttuurivuodessa tähän asti. Muistakaapa, että kommentoidakin saa, rakkaat lukijat! Ei ole myöskään myöhäistä hypätä kelkkaan vasta nyt.

Kulttuuripääkaupungin avajaisissa olin mediahumussa kuin Liisa Ihmemaassa.
Maaliskuussa ylitin itseni ja tein videohaastattelun!
Huhtikuussa kuvailin itseäni kriitikkona hampaattomaksi kulttuurihipiksi.