Olen itsekin sitä mieltä, että hyvä kritiikki sisältää aina perustelut. Hyvä kritiikki myös peilaa teosta myös muuhun kulttuuriympäristöön ja taidehistoriaan. Silti kritiikin pitäisi olla myös kansantajuinen, muidenkin kuin taiteenharrastajien ymmärrettävissä.

Olen itse valmis tarvittaessa myös kritisoimaan, mutta haluaisin silti pystyä sanomaan jokaisesta teoksesta edes yhden hyvän asian. Usein kriittiset kommenttini täytyy lukea rivien välistä, sillä suoruus on vaikeaa. Innostun helposti kulttuurielämyksistä, mutta toisaalta kiitokseni ovat aina vilpittömiä, enkä kehu ketään vain kehumisen vuoksi. Ehkä minulla on liian helposti miellytettävä maku, sillä harvoin vastaan tulee täysin huonoa teosta.

Parhaimmat kansalaiskriitikot  voivatkorvata tarvittaessa akateemisen asiantuntemuksen. Uskon, että innostus taiteenseen ja yleinen taideharrastuneisuus voi korvata akateemisen asiantuntemuksen. Se, ettei taustalla ole alan koulutusta voi olla myös etu.  Silloin  voi nähdä taiteen uudesta näkökulmasta ja välittää kokemuksen myös muille.

Ennen kaikkea kirjoitukseni pyrki siihen, ettei taidetta nähtäisi aiheena, josta josta mielipiteensä voivat lausua vain ammattilaiset.

T: Eveliina

Haluan esittää eriävän mielipiteen. Tai ainakin mielipiteen. Tai aloittaa keskustelun kritiikin olemuksesta.

Kriitikoista puhutaan usein kuin he olisivat ilkeitä, piittaamattomia ja haluaisivat ainoastaan lytätä teoksen ja painaa taiteilijan maanrakoon. Mielestäni tällainen suhtautuminen kriitikkoihin on yhtä brutaalin kapeakatseinen kuin se mistä kriitikoita moititaan.

Kritiikki - tai itse käytän mieluummin sanaa arvostelu - on subjektiivinen mielipide, ja sen tuleekin olla. Subjektiivisuus on ikään kuin sisäänkirjoitettu kritiikin genreen. Kriitikolla täytyy kuitenkin olla jonkinlainen asema - tietämys, koulutus - jonka varjosta hän voi mielipiteensä lausua. Mielipiteet pitää perustella. Teoksesta itsestään on löydyttävä perustelut sille, mitä kriitikko sanoo. Ja jos näitä perusteluja ei kritiikistä löydy, silloin se on huono. Ehkä ilkeämielisiä kriitikoita on, mutta itse en ainakaan törmää niihin liian usein. Toisaalta kriitikolta pitäisi myös löytyä rohkeutta sanoa, jos jokin asia mättää. Taideteoksessa harvoin kaikki on pilalla, mutta epätoimivista seikoista on pystyttävä avautumaan.

Mielestäni myös parasta kritiikin antia on se, jos kriitikko pystyy avaamaan teosta lukijakunnalle. Siksi kriitikolta vaaditaan tuntemusta: jotta hän ymmärtää teoksesta muutakin kuin katsojakokemuksen. Tällaista pintaa vasten kritiikinlukija voi itse saada enemmän irti teoksesta. Parhaimillaan kritiikki antaa parannusehdotuksia taiteilijoille. Se on sen yksi tehtävä.

Olen samaa mieltä, tarvitsemme kaikenlaista kulttuurijournalismia. Blogi on juuri oikea paikka kirjoittaa "kansantajuisia" kokemuslähtöisiä kirjotuksia. Kaikkien mielipiteet ovat oikeita.

Tarvitsemme myös kriitikoita ja kritiikkejä.

Itsekin leijailen helposti minkä tahansa kulttuuri/taidekokemuksen jälkeen. Silti minulle ei riitä tieto, että kaikki tekijät ovat varmasti yrittäneet parhaansa. Parhaansa yrittämisen lisäksi tarvitaan myös sitä, että teoksen voi tuntea jollain tavalla olevan merkitsevä. Kun joku teos sitten ravistelee tosissaan, se ansaitsee ylistyksen.

Yhdyn viimeisiin sanoihin, minäkin haluaisin kuulla enemmän kansalaiskritiikkiä tai pikemminkin kävijöiden mielipiteitä teoksista! Sellaiselle nämä blogit ovat oiva paikka, tänne voi jättää kommentteja ja jatkaa keskustelua asiasta. Eläköön, mielipiteet!

T. Kati, itsekin kirjallisuuskritiikkejä kirjoittava