Ensimmäiseksi jäin tuijottamaan telttaa. 1930-luvulta peräisin oleva peiliteltta, spiegeltent on tunnelmallinen. Ilman tuota telttaa esitys jäisi vajaavaiseksi.

Itse tarina on tuttu, koska varhaispuberteetissa imeydyin goottilaiseen kauhuromantiikkaan ja Bram Stokerin Dracula oli tietenkin ykkönen.

Esityksen äänimaailma on hieno. Pieneen tilaan on sovitettu muutamia näyttäviä numeroita miekannielennästä akrobatiaan.

Esiintyjät osasivat asiansa ja olivat luontevia muutamissa harvoissa spiikeissään.

Esityksen esikuvana tuntuu olevan vuodelta 1992, Francis Ford Coppolan ohjaama elokuva ”Bram Stoker´s Dracula”. Elokuva on melko kirjanmukainen kohtauksiltaan, mutta sisäinen goottini kaipaa sekä elokuvaan, että Cirque Draculaan enemmän kerroksia tarinasta.

Draculan tarinaa taidetaan pitää, yleisemmin, puritaanisen ajan kuvauksena seksuaalisesta himosta. Kirjailija on hyvinkin voinut ajatella näin, mutta itse löydän siitä enemmän himoa moraalivapaata olotilaa kohtaan. Moraalikysymysten nostaminen esiin tarinasta tekisi siitä huomattavasti puistattavamman. Tässäkin esityksessä Dracula muistuttaa enemmän Don Juania, kuin Vlad ”seivästäjä” Tepesiä.

Jos nyt yhteenvetona, noin karkeasti summaan, niin kaipaan esitykseen enemmän verta, kuin vispikermaa. Myönnän kyllä nöyrästi, että esitys oli viihdyttävä, puitteet hienot ja tarjoilu riittävän kallista, ettei väliajalla syntynyt isommalti jonoja. Näistä syistä kannattaa mennä katsomaan. Bonuksena on tietysti lavastukseen sopiva goottilaistyylinen Mikaelin kirkko.