Ilo saa tornin tanssimaan

Lihasvoimalla toimiva lentolaite on keksitty: se on ihmisen mielikuvitus. Aurinkobaletin 30-vuotisjuhlateos Tanssiva torni lennättää tanssijat ihmeelliselle matkalle. Tarina kiitää ohi kymmenen metriä korkean jammaavan jättiläisen, ilmassa poukkoilevan astronautin, luista rakennetun kalan ja monen muun ihmeellisyyden.

Tanssivassa tornissa tekniikka on yksi esiintyjistä. Yleisölle tarjoillaan erilaisia valo-, tuli- ja rakettiefektejä ja kymmenmetrinen, lähes 10 000 kiloa painava torni on jo itsessään varsinainen efekti. Torniin on käytetty kolme kilometriä terästä ja lopputuloksena on Eiffel-tornin rakennustyömaata muistuttava rakenne, jossa tanssijat liikkuvat tasolta toiselle.

Tornin sisällä, kaukana katsojista

Mennessäni katsomaan Tanssivaa tornia olivat odotukseni korkealla. Se on tietenkin aina vaarallista, on vaara pettyä. Nyt en kuitenkaan pettynyt, toisaalta odotuksiani ei ylitettykään. Ehkä pieni kevätflunssa sai aikaan sen, etten jaksanut haltioitua. Piti keskittyä siihen, että saan äänettömästi eucalyptus-pastillit pussista ulos enkä yski hiljaisissa kohdissa. Tunsin itseni voittajaksi kun yskänpuuska iskikin vasta loppupuolen taistelukohdassa, jossa kova volyymi ja tanssijoiden kiihkeä tempo toivottavasti piilottivat minun köhimiseni.

Jäin miettimään, kuinka erilainen esitys mahtaa olla katsomon etu- ja takaosasta nähtynä. Minun paikaltani, riviltä 23, tornin ylimmän tason tapahtumat jäivät paikoin kattopalkkien taakse piiloon. Toisaalta se ei ehkä ollut kovin vakavaa. Olihan koko tornin idea juuri siinä, etteivät tanssijat olleet perinteisellä litteällä näyttämöllä vaan tornin sisässä, väistämättä siis välillä myös palkkien välissä tai takana.

Toinenkin ongelma isossa katsomossa oli: olisi pitänyt ottaa teatterikiikarit mukaan. Linja-autossa ja elokuvissakin menen aina etupenkkiin tunteakseni olevani tapahtumien keskellä. Tanssijoiden liikkeet oli kyllä kasvatettu spektaakkelin mittasuhteisiin ja lavastus oli tarvittavan suurieleistä, mutta olisin silti mielelläni nähnyt tarkemmin myös yksityiskohtia.

Ainesta laajempaan levitykseen

Aurinkobaletin Tanssiva torni on sukua kanadalaiselle superkuuluisuudelle Cirque du Soleilille muutenkin, kuin aurinkoiselta nimeltään. Molemmat yhdistelevät tanssia, sirkusta ja villejä lavastuksia, antavat tilaa sekä musiikille että visuaalisuudelle. Molemmissa tarina kerrotaan ilman sanoja, liikkeen ja tunteen voimalla.

Luulen, että kuten Cirque du Soleil, myös Tanssiva torni sopisi hyvin televisioitavaksi, yksityiskohdatkin saisivat silloin näkyvyyttä. Lisäksi ehdotan, että seuraavan kerran kun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia vietetään Turussa, kansanjuhlassa voisi esiintyä Tanssiva torni englantilaisten tuontituotteiden sijaan. Saataisiin avajaisiin vähän enemmän mielikuvitusta.

Sitä odotellessa Tanssivan tornin suuntaa maailmalle. Turun jälkeen Tanssiva torni nähdään Tallinnassa, toisessa Euroopan tämän vuoden kulttuuripääkaupungissa.

Ryhmätyötä koneen tarkkuudella

Esitys loppuu herkkään tornin laulamaan tuutulauluun ja varjoteatterikohtaukseen. Varmaankin omasta varjonukketeatteritaustastani johtuen olisin toivonut, että kun kerran varjoteatterin tielle lähdettiin, varjojen mahdollisuuksista olisi näissä komeissa puitteissa otettu enemmän irti. Nyt kohtaus jäi aavistuksen puolitiehen. Mutta tornin peittämistä silkkikankailla loppuhuipennusta varten oli ilo seurata.

Saumattomasti yhteen toimiva työryhmä on kuin kone, joka tuottaa iloa ja kauneutta kaikille katsojille.

http://www.turku2011.fi/ohjelmahanke/147/info