Myllysillan tuho ja uusi nousu

Myllysillan tuho ja uusi nousu

Olipa kerran Myllysilta. Se rakennettiin vuonna 1975 ja sitä sanottiin Turun kauneimmaksi. Sillasta oltiin ylpeitä ja sen kannen oli tarkoitus kaartua sulokkaasti kuin joutsenen selkä. Kauneus ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Sillan kantokykyä päätettiin testata koeponnistuksin, joten siltaparka lastattiin täyteen täyshiekkalastissa olevia kuorma-autoja. Kävi ilmi, että ei silta ihan niin vahva ollut - kansi notkahti. Eikä silta kaartunut enää ihan niin kauniisti, enemmänkin liejukanan litteää selkää muistuttavasti.


Mutta siitä huolimatta silta palveli hyvin. Sitä pitkin pääsi näppärästi joen yli ja takaisin, veneet pääsivät sen ali, ja sillan kaiteet suojelivat jalankulkijoita putoamasta Aurajokeen. Erinomainen silta siis. Ja kohtuullisen kauniskin se oli, notkahduksesta huolimatta. Siitä tuli olennainen Turun kaupunkikuvaa. Silti sen notkumisia tarkkailtiin, ja olipa silta välillä käyttökiellossakin.


Tuho
Ja sitten, eräänä varhaisena aamuna, tarkemmin sanottuna maaliskuun kuudentena vuonna 2010 klo 06.44  eräs valpas kaupunkilainen huomasi, että kaikki ei ole sillalla kunnossa: kansi oli pahasti kuopalla. Silta muistutti jo vanhaa, notkoselkäistä ja kampurajalkaista konia. Valpas kaupunkilainen soitti hätäkeskukseen. Kun viranomaiset saapuivat tarkistamaan tilannetta, sillan painuma oli 94 cm.


Silta suljettiin liikenteeltä, ja tiedotusvälineissä ja kansalaisten kahvipöydissä alkoi villinä vellova spekulaatio: mitä oikein oli tapahtunut? Muistilokeroiden kätköistä kaivettiin esiin sillan koeponnistukset ja sillan alkuperäiset rakennusmetodit. ”Syynä on Aurajoen jää”, tiesi joku. ”Vääränlaiset rakenteet”, tuomitsi toinen. ”Etumerkkivirhe”, myönsi suunnittelutoimisto ja silta jatkoi kohun keskellä rauhallista vajoamistaan. Keskustelun alla velloin kuitenkin suurin kysymys: ”Miksi meille käy näin! Ja juuri ennen kulttuuripääkaupunkivuotta!”


Liikennettä ja salaliittoja
Sillan sulkemisen pelättiin sekoittavan keskustan liikenteen täydellisesti, mutta kaupungin virkamiehet ovat aina valppaina. Liikenneinsinööri Matti Salonen piirsi pikavauhtia punaisella ja vihreällä tussilla paperinpalalle uudet liikennejärjestelyt. Piirros julkaistiin netissä ja siitä tuli heti työmatkalaisten uusi peruskartta ja T-paitojakin alettiin koristamaan kuuluisalla kuviolla.


Salosen kartta oli siinäkin mielessä erinomainen, että se palveli työmatkalaisten lisäksi salaliittoteoreetikoiden sensaationnälkää. Kartta oli nimittäin päivätty kuukautta aikaisemmaksi, 6.2.2010. Miten oli mahdollista, että liikennejärjestelyjä suunniteltiin jo silloin? Pelkästä kirjoitusvirheestä ei ainakaan voinut olla kyse, se nyt olisi aivan liian arkista.


Autoileva kansa yritti sillan puutteessa keksiä kiertoteitä, mutta jalankulkijat sen sijaan suunnistivat suoraan Myllysillan raunioille ja parveilivat katsomassa ihmettä ja tarkkailemassa jatkuvasti kasvavaa notkoa. Fanaattisimmat leiriytyivät termoskannujen kanssa odottamaan sillan romahtamista. Lähistön kahviloissa myytiin romahduskahveja ja muuta tilanteeseen sopivaa sillan luo pyhiinvaeltaville laumoille. Mukavuudenhaluisimmat Myllysillan ystävät sen sijaan odottivat sillan romahtamista kotiensa lämmössä ja katsoivat netistä livekuvaa sillasta, jossa lähinnä tuulessa heiluvat ravintolalaivojen liput paljastivat kuvan todellakin olevan liikkuvaa kuvaa.


Facebookiin perustettiin ryhmiä, joista yksi vastusti Myllysillan vajoamista ja julisti: ”Lopetetaan tämä järjettömyys!” Toinen taas vaati että ”Myllysilta ottaa ja sortuu, mielellään heti ja näyttävästi”.


Ilmapalloja ja paalutusmusiikkia
1.4.2010 oli jälleen Myllysillalla tarjolla yllätys. Aamulla töihin loskavuorten läpi rämpivät kaupunkilaiset näkivät, että sillan kaiteisiin oli sidottu 40 jättiläisilmapalloa, jotka tempoilivat iloisesti navakassa tuulessa. Ikään kuin siltaa yritettäisiin vielä kerran suoristaa leijuntavoimalla. Turun Sanomissa uutisoitiin, että tällä tavoin silta nousee puuttuvat 126 cm. Menetelmä kiinnosti kuulemma kansainvälisestikin: ”Kaukaisin kysely on tällä hetkellä Italian Pisasta, jossa menetelmän käyttöä pohditaan Pisan kaltevan tornin suoristamiseksi”.


Hyvästä pelastusyrityksestä huolimatta kävi selväksi, että sillasta oli pakko luopua. Kesällä 2010 silta purettiin, ja syksyllä alkoivat uuden sillan rakennustyöt. Rakentamisen aikana paalutuskoneen ääni on rytmittänyt lähistön asuintalojen ja Wäinö Aaltosen museon arkea. Museossa on tiistai-iltaisin konsertteja, ja muusikot käyvät maanantaisin museolla harjoittelemassa museon ollessa yleisöltä suljettu. Museopedagogiikan parissa työskentelevän Johanna Sepän työhuoneeseen kantautuvat sekä konserttiharjoitukset että Myllysillan paalutusäänet. ”Mielenkiintoinen yhdistelmä. Välillä ovat jopa samassa tahdissa...” hän kommentoi.


Taide ja Myllysilta
Uuden Myllysillan on määrä valmistua syyskuussa 2011. Sillasta ja sen ympäristöstä halutaan edeltäjäänsäkin kauniimpi ja viihtyisämpi. Niinpä prosenttiperiaatteen mukaisesti yksi sadasosa rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen.


Vanha Myllysilta elää enää muistoissa. Mutta kuten Berliinin muuriakin aikoinaan, niin myös Myllysiltaa saa hankittua itselleen muistopaloina. Paloja saa ainakin Kulttuurikulmasta joka sijaitsee Aurajoen rannalla, hieman Myllysillasta yläjuoksulle päin. Kulttuuripääkaupunkisäätiö myy palasia 5 euron kappalehintaan. Sillanpalojen myynnistä saatava voitto annetaan stipendinä vuoden 2011 jälkeen nuorelle taiteilijalle, joka on omaperäisellä tavalla vaikuttanut kulttuuripääkaupunkivuoden toteutumiseen. Myllysillan romahdus koituu sittenkin kulttuurin hyväksi.


 


 

Kommentit
kirjoitettu 21.06.2011 - 14:16

Kenen idea oli lastata sellainen painokoe? Uskon että silta oli suunniteltu käyttöä varten, joten se toimisi vielä tänäkin päivänä mainiosti, mihin se oli tarkoitettu. Mutta mennyt on mennyttä ja tervetuloa uusi toivottavasti yhtä kaunis ja maisemaan sopiva. Vaikka kallis mutta työllistävä vaikutus kuitenkin. U.R