Kolmannen Tilan Animalis-näyttämöteoksessa eläinten ja ihmisten historia kietoutuu yhteen. Katsojat kuljetetaan vuosisatojen halki pohtien inhimillisyyden ja eläimellisyyden rajoja. Paratiisissa Aatami antaa eläimille nimet. Esihistorian hämärissä ihmiset maalaavat biisonit ja villihevoset syvien luolastojen seiniin. Vedenpaisumuksen uhatessa Nooa kerää eläinlajit arkkiinsa. Sitten syöksytään keskiajalle, kieltäymyksen ja kaiken sallivan karnevaalinaurun aikaan: ehkä juuri nauru erottaa meidät eläimistä –  vai nauravatko eläimet? Sitten tavataan linnunnokkainen ruttotohtori. Tauti riehuu ja ruuasta on pulaa, joten aasikin tapetaan. Ruumiinsa äärellä sureva aasi kysyy: onko jossain aasien taivas, onko eläimillä jumala?

Taas astutaan kohti nykyaikaa, tällä kertaa 1700-luvun Hollantiin. Kuolevaisuudesta muistuttavien Vanitas-asetelmien lisäksi tarjolla on Wunderkammern – lukemattomia täytettyjä eläimiä. Eläintieteen alku. Maria Merian seikkailee viisi vuotta Surinamin viidakossa tutkimassa ja piirtämässä hyönteisiä. Hollantiin palattuaan hän julkaisee kirjan, jonka vaikuttaa niin Darwinin kuin Linnén tutkimuksiin, ja sitä kautta meidän nykyiseen käsitykseemme eläimistä. 

Ja tässä me nyt olemme, nykypäivässä. Esityksen jälkeen jään miettimään, kuinka paljon meillä onkaan tietoa. Meillä on eläintiede, zoologia, biologia, ornitologia, iktyologia, entomologia. Ja silti, mitä me tiedämme eläimistä? Emme paljoakaan. Luonto ei sovi ihmisen asettamiin raameihin. Mehiläisen ei pitäisi lentää, ja se lentää sittenkin. Limasienet eivät ole sieniä, eivät kasveja, eivätkä eläimiä: ne lisääntyvät itiöillä kuin sienet, mutta pystyvät liikkumaan. Luonto ylittää ihmisen käsityskyvyn ja silti katsomme olevamme sen yläpuolella.

Animalikseen on koottu lukuisia nykypäivästä nähtynä uskomattomilta tuntuvia uskomuksia ja tarinoita: Hiiret syntyvät alusvaatteista. Korpit ovat murhattujen sieluja. Kukko tuomitaan oikeudessa kuolemaan jottei se synnyttäisi basiliskia. Ja ehkä sadan vuoden päästä nykykäsityksemme luonnosta tuntuu yhtä omituiselta kuin miltä meistä nyt tuntuvat sadan vuoden takaiset uskomukset.

Kolmas tila -ryhmän kehutussa Tähden hetkessä ja Animaliksessa on paljon yhtymäkohtia esimerkiksi vaihtelevassa tilankäytössä, hienossa musiikissa ja kekseliäässä puvustuksessa. Toisaalta Tähden hetki eli kevyt kyyneleinen tarina teki minuun teatteriesityksenä suuremman vaikutuksen. Animalis on ehkä enemmänkin yliopiston kulttuurihistorian luennon kaltainen: siitä saa sitä enemmän irti, mitä paremmin Euroopan historia on hallussa. Animalis vetoaa tunteeseen älyn kautta kun Tähden hetki iskee suoraan sydämeen.

Animalis  http://www.turku2011.fi/s/animalis_
Käsikirjoitus Seppo Parkkinen
Ohjaus Juha Malmivaara
Musiikin sävellys Kari Mäkiranta
Visualisointi Pirjo Liiri-Majava ja Kalle Ropponen
Valokuvaus Robert Seger
Graafinen suunnittelu Jorma Pitkonen

Näyttelijät ja esiintyjät: Tarja Heinula, Sofia Törnqvist, Tuula Väänänen, Raimo Karppinen, sekä Kari Mäkiranta (muusikko, kapellimestari), Sakari Kivinen (muusikko, sello) ja Liisu Mikkonen (muusikko, laulu)

Ja vielä ehtii katsomaa Tähden hetkeäkin: http://www.turku2011.fi/s/tahden-hetki-tai-kevyt-kyyneleinen-tarina_

katso myös: http://www.turku2011.fi/blogit/riinatiainensatkivatsilakatcom/t-hden-het...