Olutkulttuurivuoden avajaiset: Haastateltavana M.A.Numminen

Olutkulttuurivuoden avajaiset: Haastateltavana M.A.Numminen

 

Auran päivänä minulla oli erityisen hyvä syy kohottaa malja, itseasiassa minulla oli kolmekin hyvää syytä, joita ei tarvinnut edes kaukaa hakea. Ensimmäinen ja toinen Terveydeksi! -toivotukseni lähti veljilleni,  Auran päivänä syntyneille veijareille. Kolmas, ääneen lausuttu, Turun olutkulttuurivuoden avajaisten kunniaksi.  

Bongasin kutsuvieraiden joukosta Suomen Olutseuran entisen puheenjohtajan, kulttuurivaikuttaja taiteilija M.A.Nummisen ja kuulin hänen ajatuksiaan muun muassa siitä, mikä on naiselle sopiva tapa juoda olutta.

Miten lisätä olutkulttuuritietoa Suomessa? (Mitä on oikea oluttieto?)
M.A.N.: Tuskinpa OIKEAA oluttietoa onkaan, sillä se historian mukaan takautuu Mesopotamiaan tuhansien vuosien taakse. Me suomalaiset olemme arvelujen mukaan osanneet panna olutta 2000 vuotta, mutta alkuoluen salaisuutta emme tiedä. Oikea tieto on kunkin itsensä hankkimaa.

Mikä olisi sopiva tapa naiselle juoda olutta?
M.A.N.: Oluen tarjoilussa tulisi Suomessakin ottaa käyttöön niin kutsuttu demi-lasi, joka on yleinen Ranskassa ja Saksassa. Siihen mahtuu 0.25 senttilitraa olutta, joten se olisi naisellinen sievä tapa juoda olutta. Tosin myös miehet, kuten minä, harrastavat demi'tä, josta yleensä tarjotaan pilstyypin olutta.

File 19632

M.A. Numminen kallistaa nieluunsa ensimmäistä Uutta Auraa.

Henkilökohtainen suhteenne olueeseen?
M.A.N.: Etsin erilaisia makuelämyksiä. Eniten harrastan belgialaisia ja saksalaisia oluita, mutta myös Hartwallin vaalea Gourmet täyttää vaatimukseni. Se olisi sopiva pils juoda demi-lasista.

Tulemmeko näkemään tulevaa kunniatohtoria Turun olutbaareissa kulttuurivuoden aikana?
Mitä luultavimmin, tavatessani kulttuuriystäviäni Uudessa Apteekissa, nautin tuopista joko täysin tummaa tai vallan vaaleata.

Turun olutkulttuurivuoden avajaiset järjestettiin Panimoravintola Koulussa torstaina 10.3.2011. M.A. Numminen toimi vuosina 1997-2004  Suomen Olutseuran puheenjohtajana sekä Olut-lehden ja Juomanlaskijan toimitusneuvostoissa kirjoittaen useita olutartikkeleita. Vuonna 1986 Numminen julkaisi kirjan Baarien mies, jota varten hän vieraili 350:ssä keskiolutbaarissa ympäri Suomen.

© Mustapää 2011

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy