Istuin Logomon katsomossa odottamassa Energo, Maailmankaikkeuden Soundtrack -esityksen alkua ja ryhdyin puheisiin viereeni istahtaneen naishenkilön kanssa, joka ensisekunneista lähtien vaikutti entuudestaan tutulta. Ponnistuksistamme huolimatta emme kuitenkaan löytäneet yhteistä historiaa. Annoimme asian jäädä arvoitukseksi ja vaihdoimme puheenaihetta.

Vierustoverini kertoi tyttärensä Soilan esiintyvän lavalla. BINGO! Siitä se yhteinen nimittäjä löytyi. Olin muutamaa päivää aiemmin ollut kuvaamassa lauluyhtye Rajattoman laulaja Soila Sariolaa Energon kenraaliharjoitusten yhteydessä. 

Syvien kysymysten äärellä

Välillemme sukeutui vilkas keskustelu illan esityksen teemasta, maailmankaikkeuden synnystä ja siitä, kuinka informaatio siirtyy ja energia muuttaa muotoaan. Pohdimme myös sitä, millä tavalla me ihmiset olemme yhteydessä keskenämme, kommunikoimme sanattomasti ja vaikutamme toisiimme tavoin, joista emme ole tietoisia. Puhumattakaan sitä, että pystyisimme lainkaan käsittämään sitä, miten maailmankaikkeus järjestelmänä toimii.

Esiin nousi myös kysymys: Olivatko vierekkäiset istuinpaikkamme 1200-päisessä katsomossa vain sattumaa? Näissä mietteissä hiljennyimme nauttimaan illan esityksestä. 

Käsikirjoittajan sleep mode 

Olen opiskellut Teatterikorkeakoulussa multimediakäsikirjoittamista ja minua kiinnosti erityisesti se, miten teoksen monimediaalinen dramatisointi on toteutettu. Kenraaliharjoituksista jo tutuiksi tulleet  hahmot lipuivat verkkaisesti lavalla, soinnut soivat harmoniassa. Valot ja videoprojisoinnit olivat sekä kiinnostavia että näyttäviä, ja sen lisäksi vaikuttivat toimivan täsmällisesti. Väsymistilastani johtuen esityksen Andante-vaihe eli maailman syntyminen tuntui kuitenkin kestävän loputtoman kauan. Niin kauan, niin kauan, että  Uni-yhtye onnistui oudoilla sävelkuluilla kutomaan ylleni näkymättömän torkkupeiton.

Tietokonetermein ilmaisten kehoni vaipui sleep mode -tilaan. Vaikka CPU oli poissa pelistä, oheislaitteita kontrolloivat prosessorit olivat aktiivisia ja kuulosensorit toimivat täydellä teholla. Palomuurini pysäytti kaikki haitalliset ärsykkeet ja huippunopea langaton tiedonsiirtoyhteys pääsi toimimaan täydellä kaistanleveydellä. Ties kuinka kauan olin fyysisesti jo torkkunut, kun säpsähdin pääni nuokahdukseen.

Avatessani luomeni näköaistimet havaitsivat projisoitujen tietokonegrafiikkarattaiden pyörivän näyttämön taustoilla. Vaikutti, että meneillään oli aiemmin siirretyn informaation asennus, sinfoninen Allegro -vaihe ja esitys oli todella täydessä vauhdissa. Väsymykseni oli tipotiessään.

Avaruudesta Egyptin temppeleihin

Lauluyhtye Rajattoman hahmot muistuttivat milloin avaruusolioita tai teletappeja, toisinaan taas pyöriviä dervissejä ja egyptiläisten temppeleiden patsaita. Puvut toimivat erinomaisesti muuttuvien värivalojen, projisoidun tietokonegrafiikan ja muotojen taustoina. iPadit, joille oli ladattu puolentoista tunnin stemmat, antoivat esiintyjille vapauden liikkua.

Uni-yhtye loi fantastisen äänimaiseman - toisinaan kuitenkin vaikutti siltä kuin lavalla liikkuvien laulajien erilaiset liikkeet, joihin Energossa käytetyt anturipohjaiset soittimet reagoivat, olisi hoksattu tehdä hieman viimetingassa. On varmasti haastavaa seurata stemmoja, laulaa ja soittaa näyttämöä samanaikaisesti. Lauluyhtye Rajaton osoitti kuitenkin olevansa nimensä veroinen. Vaikkei esityksessä laulettu yhtään sanaa, niin sanoma välittyi katsomoon. 

Säveltäjä Ilkka Niemeläisen monimediaalisen, sinfonisen teoksen loppuosa hiljensi ihmisen omaan pienuuteensa ja otti kantaa elämän ja maapallon olemassaolon aikaan ja ehkä tuhoutumiseenkin. Kantaesityksen yleisö sai nähdä teoksen, jossa on ainesta klassikoksi.

Linkit

• Energon koemaskeeraus: Mallina Soila Sariola 
• Lähtölaskenta Fibonaccin tapaan
• Erik XIV - Charlotte tekee Miehen Työn
• OIKEALLA puolella vieressä, kuvasarjassa alimmaisena, Energo-traileri, jossa näkyy ja kuuluu teoksen "Ratas-vaiheen" tunnelmia.

© Mustapää 2011