Kuinka käy Bettyn miekkojen?


Lauantaina saapuvat ensimmäiset artistimme tutustumaan tulevaan työkaupunkiinsa. Toivon, että Petit Neige Ranskassa ja Kotini Jr Saksassa muistavat ottaa mukaan kaiken tarvitsemansa, kun pakkailevat tänään vielä laukkujaan.
Tuottaja on varannut kaikille artisteille asunnot, ja assistenttimme Terhi on melkein ensitöikseen koonnut heille asiaankuuluvat infopaketit kulttuuripääkaupungin arjessa selviytymiseksi.
Erityisesti jännittää, miten hyvin onnistuu Bettyn miekkojen tuonti Yhdysvalloista. Kunhan teräesineet ovat Suomessa, on paljon mahdollista, että näemme naisfakiirimme myös nielevän niitä. Olen katsonut hyvin mielenkiintoisia nettivideoita Bettystämme (Bloomerz). Hän on ilmeisen suosittu artisti Yhdysvalloissa, niin kiertueilla kuin tv-ohjelmissa.
Pitkämatkalaisimpana saapuu itse Draculamme eli Ebon Uudesta-Seelannista sopivasti maanantain tiedotustilaisuuttamme ajatellen. Pauliina ja Slava ovat varmasti innoissaan, kun saavat tavata omaa tuotantoaan olevassa varieteessa nämä kaikki sirkusmaailman tuttunsa. Juoruilen sen verran, että Betty on uusi tuttavuus kaikille.
Myös ohjaaja Minna saapuu Helsingistä kulttuuripääkaupunkiin viikonvaihteessa. Aivan pian on edessä koko taiteellisella ja tuotannollisella tiimillämme keskinäinen tutustuminen ja tiivis harjoituskausi ennen ensi-iltaa.
Kerromme blogissa, miten asiat etenevät, joten täällä kannattaa vierailla!

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy