Sunnuntaina Tuli on irti! viettää Turun palon vuosipäivää
Ensi sunnuntaina tulee kuluneeksi täsmälleen 184 vuotta Turun palosta. 3/4 kaupungin rakennuskannasta tuhonnut tulipalo muistetaan vieläkin Pohjoismaiden historian suurimpana ja tuhoisimpana kaupunkipalona. Näyttelyn pääkohteet johdattavat katsojan elävästi Turun palon aikaan. Tänään näyttelyssä julkistettiin myös Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluvua C.W. Wibergin Turun palo-aiheinen siluettitaideteos.
C.W. Wibergin taideteos on valmistunut melko pian Turun palon jälkeen. Hauraan kaunis, pitsimäinen siluettitaideteos on kaikessa dekoratiivisuudessaan uskomattoman tarkka ja kiehtova aikalaiskuvaus Turun palon tapahtumista. Kulttuurihistoriallisesti arvokas, kultakehyksiin ripustettu siluettiteos on näyttelyssä nyt ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä vuoden loppuun saakka.
Turun palosta kiinnostuneiden kannattaa suunnistaa sunnuntaina Tuli on irti! -näyttelyn lisäksi Turun pääkirjastoon, jonne näyttelymme on järjestänyt yleisölle avoimen ja maksuttoman Turun palosta kertovan luennon. Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi esitelmöi aiheesta "Turun palo - kaupunkilaisten näkökulma" Pääkirjaston Studio-tilassa klo 14 alkaen. Salmi tuo esille aikalaisten kokemuksia ja palon herättämiä kipeitä syyllisyyskysymyksiä.
Voit lukea lisää tapahtumistamme myös Turkulaisesta.












Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy