Blogit

  • ”Kaikkea sitä ihminen näkeekin. Kuten 12 Karamazovia.” päivitin facebookiin viime viikolla kävellessäni perjantaiyön kansoittamia katuja Manillalta kotiin. Mikään älyllinen analysointi ei onnistunut tuon teatteri-illan jälkeen. Kotimaisen teatterikentän suurin visionääri on eittämättä Kristian Smeds, joka on onnistunut luomaan kansainvälistäkin menestystä....
  • Tämän vuoden kansainvälisenä animaatiopäivänä 28.10. klo 10 alkaen Turun taidemuseon edustalla starttasi animaatiotaiteilija Reetta Neittaanmäen johdolla Animaation vallankumous -työpaja, jonka aikana kuvattiin lyhyt animaatioelokuva. Kuvaukset olivat kaikille avoimet. Päivän aikana syntynyt animaatio esitettiin samana päivänä klo 16 Turun taidemuseon...
  • Melkoisen moni meistä mietiskelee aika ajoin untaan – sen puutetta, pituutta, laatua ja sisältöä. Lukulampun valossa -kampanjaan osallistuvissa kirjastoissa kerättiin tänä syksynä uniteemaan liittyviä luku-, elokuva- ja musiikkivinkkejä aikuisille ja lapsille. Niistä koottu maksuton vinkkiluettelo julkistetaan Kaamosviikonloppuna 11.11.11. Sekä...
  •   Animoi-näyttelysarjan toisen osion installointi aloitettiin tänään. Seuraavassa näyttelyosiossa esitetään Turun Anikistien ja Animaation Apupyörän jäsenien animaatioita. Turun Anikisteista ovat mukana Tommi Juutilainen, Niina Suominen ja Taru Anttila (Varpumaa).  Animaation Apupyörästä mukava ovat Jan Andersson, Maria Björklund, Ami Lindholm ja...
  • Ensi sunnuntaina Logomossa tapahtuu taas! Jaossa on mm. kulttuurireseptejä ja taidemarraskuun hengessä runomuotokuvan tekoa. Tuli on irti! näyttelyssä on mahdollisuus osallistua pääsylipun hinnalla yleisöopastusten lisäksi myös Tulilintuja ja muita maagisia olentoja -akvarellityöpajaan. Akvarellityöpajat alkavat näyttelyn Leimahduspiste-työpajassa kello 12...
  • Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyvien tarinoiden ja muistojen tallentaminen on alkanut, ja uusia kirjoituksia otetaan edelleen vastaan suurella mielenkiinnolla! Pari viikkoa sitten aloittamani projekti koostuu karkeasti ottaen kahdesta osasta, joista ensimmäisen muodostavat ihmisten vapaamuotoiset kirjoitukset, kertomukset ja näkemykset vuoden...
  • Aivan mahtava fiilis ja perhosia vatsassa! Mikä kontrasti, täysin teemamme mukaisesti: eilen illalla synkeän sininen linnanpuisto, nyt taivaan täydeltä valoa.Mietin, mitä piti muistaa sanoa blogissa, ja nyt muistankin: yleisön kannattaa varata hyvin kosteutta sietävät, lämpimät jalkineet. Kun perustus on hyvin eristetty, eivät kosteus ja vilu pääse...
  • Kaamos tarkoittaa sitä aikaa vuodesta, jolloin aurinko ei nouse yli horisontin eli taivaanrannan.  Tällainen kaamos on talvella Lapissa. Kaamoksella tarkoitetaan myös muuten vuoden pimeintä aikaa.Turun kaupunginkirjasto järjestää tapahtuman kaamoksen kunniaksi. Perjantaina 11. marraskuuta kirjasto on auki keskiyöhön asti. Kirjastossa esiintyvät muun...
  • Tuhatsata ihmistä taputtaa, tömistää ja muuten meluaa. Logomon lavalla työryhmä kuin rockibändi, hieman hämillään toisistaan tukea hakien. Veera tarrautuu käsivarteeni ja Pekka kuiskaa Joukon korvaan: nauti nyt, tätä ei dokumenttielokuvan tekijä koe toista kertaa elämässään. Elokuvaa seuranneen keskustelun jälkeen työryhmä poistuu Turun yöhön. Tässä tämä...
  •   On mahtavaa herätä tietäen joka aamu, että päivä tuo takuulla tullessaan jotain mielenkiintoista. Kun aamusta aloittaa, ei oikeastaan voi lainkaan tietää, mihin illalla lopettaa.Se on tällaisten taideprojektien viestinnässä juuri mielenkiintoista ja antoisaa. Perusrunko on olemassa kuin aidan tukiseiväs, mutta se, mitä tukipilarin ympärille rakentuu...