Tuli on irti! 06.07.2012 - 13:00

Menestyksekkään puolentoista vuoden aukiolon jälkeen kulttuuripääkaupunkivuoden päänäyttely Tuli on irti! sulkee ovensa heinäkuun lopussa. Vielä hetken verran kipinät sinkoilevat Tee tuli! -pisteellä, ja myös Tiirikkalankatu odottelee viimeisiä astelijoita mukulakivilleen. 

Puolentoista vuoden aikana näyttelyn antiin ovat tutustuneet niin lapset kuin aikuisetkin, jokaiselle on löytynyt jotakin kokeiltavaa ja katseltavaa. Ahkerimmat ovat vierailleet näyttelyssä useita kertoja, aina löytäen jotakin uutta ja kiintoisaa koettavaa. Koululaiset ovat päässeet perehtymään fysiikan, kemian ja historian saloihin viihteellisellä tavalla. Näinpä Tuli on varmasti jättänyt jälkensä monen kävijän mieleen, ja kotona on riittänyt kerrottavaa heille, jotka eivät olleet mukana.

Touko-kesäkuussa 2012 toteutettuun kävijätutkimukseen vastanneet luonnehtivat Tuli on irti! -näyttelyä mukaansatempaavaksi ja ajatuksia herättäväksi. Samalla näyttely on ollut monen kävijän mielestä yksinkertaisesti mielenkiintoinen ja hauska. Sellaista näyttelyä, joka sujuvasti on yhdistänyt mielenkiintoisuuden ja hauskuuden, voi hyvällä syyllä sanoa onnistuneeksi. 

Tuli on irti! -näyttely on ollut monelle kävijälle elämys ja sitä se on ollut myös Logomon näyttelyiden henkilökunnalle. Näyttelykohteiden monipuolisuus on laittanut oppaidenkin kädentaidot koetukselle, kun on näytetty mallia tulusten käytössä ja pumpattu paloruiskulla vieraiden apuna. Työssä on opittu uusia taitoja, mutta henkilökunnalla on myös ollut rajattomat mahdollisuudet sivistää itseään näyttelyn sisällön kautta.   

Tuli liekehtii viimeiset viikkonsa voimalla. Näyttelyn kuuden kuukauden jatko-aika on lopuillaan, mutta heinäkuun ajan pääsee vielä tutustumaan Tulen taikaan, esimerkiksi päivittäisten opastuskierrosten avulla. Elämys odottaa löytäjäänsä Logomon näyttelyissä!     

 

 

Teksti: Sinikka Kostiainen-Kiiveri

Kuva: Maiju Oikarinen

Tuli on irti! 18.05.2012 - 12:36

Äidit valokuvissa

Viime sunnuntaina 13.5. vietettiin äitienpäivää, ja Logomossa tapahtumaa juhlistettiin valokuvauksen merkeissä. Turku valokuvissa -näyttelyssä äidit saivat kuvauttaa itsensä ja perheensä ilmaiseksi 1910-luvun hengessä; näyttelyyn rakennettu studio toimi taustana ja valvoja-oppaat Maiju Oikarinen ja Timo Raunio valokuvaajina. Tapahtuma oli menestys, ja asiakkaat olivat innoissaan vanhanaikaisista seepiakuvista, jotka heille toimitettiin myöhemmin sähköpostitse.

Kuvaan pääsivät toki muutkin halukkaat, eikä lapsiakaan unohdettu; Tuli on irti! -näyttelyssä lasten oli mahdollista kokeilla perinteisiä leikkejä, kuten muskreettaa (ruutuhyppelyä) ja nappikuappaa, tai vaikkapa muistipeliä. Leikkejä on mahdollista kokeilla vieläkin, sillä niistä tehtiin pysyvä osa Tuli on irti! -näyttelyä. Myös valokuvanäyttelyn studio on asiakkaiden käytettävissä näyttelyn koko aukioloajan; studion rekvisiittaa, kuten hattuja ja päivänvarjoja, voi lainata ja valokuvan voi ottaa omalla kameralla.

Kansainvälinen valokuvauspäivä

Tiistaina 15.5. vietettiin maailman ensimmäistä valokuvauspäivää. Kansainvälinen valokuvauspäivä tarjosi suomalaisille tilaisuuden levittää Suomi-kuvaa maailmalle, ja tapahtumaan oli jokaisen mahdollista osallistua valokuvaamalla omaa arkeaan. Yhden vuorokauden aikana otetut kansainväliset valokuvat koottiin kuvakokoelmaksi, joka esittelee ihmisten elämää yhtenä päivänä ympäri maailmaa. Osa valokuvista julkaistaan myös ensi marraskuussa ilmestyvässä A Day In The World -kirjassa. Lisäksi kuvia on esillä erilaisissa digitaalisissa valokuvanäyttelyissä, ja niitä hyödynnetään myös tutkimusaineistona. Valokuvauspäivän järjesti ruotsalainen voittoa tavoittelematon Expressions of Humankind -järjestö.

Valokuvauspäivää vietettiin myös Logomossa, ja tapahtuman kunniaksi näyttelyiden asiakkaille tarjottiin kaksi yleisöopastusta Turku valokuvissa -näyttelyyn. Oppaan johdolla kävijät saivat perehtyä vanhoihin turkulaisiin valokuviin ja kuulla tarinoita turkulaisten elämästä kahdelta vuosisadalta. Opastuksille on mahdollista osallistua jatkossakin, sillä viikonloppuisin on tarjolla yhdistettyjä yleisöopastuksia sekä Tuli on irti! että Turku valokuvissa -näyttelyihin.

 

 

Teksti: Maria Carpelan

Kuva: Maiju Oikarinen

Tuli on irti! 19.04.2012 - 12:33

 

Jalkapallon ystäviä reilun vuoden ajan Logomossa ilahduttaneen Only a Game? -näyttelyn päätösvihellys on nyt kuultu. Jalkapallot, viheriö ja kannustushuudot ovat poissa. Only a Game? on purettu ja pakattu, ja Tuli on irti! -näyttely jää odottelemaan uutta seuralaista valmistuvaksi Logomon näyttelyiden aulatilaan.

Seuraavaksi aulatilan valloittaa kiehtova Turun kaupungin historia. Turku valokuvissa -näyttelyn rakentaminen on jo täydessä vauhdissa. Uusia seinärakenteita pystytetään ja maalataan, ja pikapuoliin myös valokuvasuurennokset löytävät omat paikkansa seiniltä. Kokonaisuus alkaa vähitellen hahmottua. Henkilökunta odottaa jo jännityksellä rakennustyön lopputulosta, sillä Turku valokuvissa tuo uusia ja virkistäviä muutoksia Logomon näyttelyiden toimintaan.

Turun kaupungin värikäs historia tulee näyttäytymään kävijälle musta-valkoisten valokuvien muodossa. Valokuvat on poimittu Turun museokeskuksen valokuva-arkiston laajasta kokoelmasta ja mukana on myös kuvalainoja Åbo Akademin kuvakokoelmista. 

Näyttelyn myötä on siis loistava tilaisuus päästä näkemään arkistojen kätköistä esiin nostettua turkulaista historiaa. Kuvat kertovat tarinaa kaupungista, jolla on pitkä menneisyys, ja toisaalta kuvissa voi nähdä kaupunkilaisia, joista jokaisella varmasti olisi paljon kerrottavaa nykyturkulaiselle.

Kulttuurihistoriallinen Turku valokuvissa -näyttely aukeaa yleisölle perjantaina 27.4. Näyttelyyn tulee olemaan ilmainen sisäänpääsy, joten vanhat valokuvat ovat kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa ja ihailtavissa!

Uuden näyttelyn myötä opastustarjonta laajenee, ja erilaisia kierroskokonaisuuksia on varattavissa ryhmille. Kesän laaja yleisöopastusaikataulu julkaistaan myöhemmin keväällä. Kannattaa muistaa myös kerta toisensa jälkeen kävijänsä sytyttävä Tuli on irti!, joka on edelleen tutustuttavissa.

 

Teksti: Sinikka Kostiainen-Kiiveri