uima-allas

Europa

Antiikin taru herää eloon Samppalinnassa

Venäläinen Engineering Theatre AKHE -ryhmä on luonut Samppalinnan maauimalaan ainutlaatuisen tarinan Europan kaappauksesta ja palauttamisesta. Antiikin tarinoista kumpuava esitys on innovatiivisten kulttuuri-insinöörien taidonnäyte, joka on parempi kokea kuin yrittää tulkita.

- Europa on kaapattu ja tehtävänämme on tuoda hänet takaisin Suomeen, kuvaili ohjaaja Maxim Isaev keskiviikkona 12.10. ensi-iltansa saavaa esitystä.

Esityksen tarinassa itse Zeus ja Europa tavoittelevat toisiaan yli heidät erottavan meren. Zeus muuntautuu valkeaksi häräksi, joka selässään vie Euroopan isänsä luota Kreetalle. Vaikka tarina periytyy länsimaisesta kulttuurista, veteen sidoksissa oleva esitys ammentaa vahvasti myös aasialaisesta vesiteatterista unohtamatta veden merkitystä Pohjoismaissa.

Engineering Theatre AKHE saapui Turkuun

Abduction of Europa -esityksen harjoitukset ovat lähteneet vauhdilla käyntiin. Yhteensä noin 30 henkinen Turun AMK:n Taideakatemian opiskelijoista ja teatterialan ammattilaisista koostuva työryhmä valmistelee esitystä pietarilaisen AKHE Theatren johdolla.

Esiintyjäryhmän voi nähdä päivittäin Varvintorilla ja toisinaan myös Samppalinnan maauimalassa. Lokakuun 3. maauimala sulkeutuu muulta käytöltä ja työryhmä siirtyy harjoittelemaan sinne täyspäiväisesti.