tutkimus

Turun yliopiston kauppakorkeakoulu: Turun kulttuuripääkaupunkivuoden talousvaikutukset selvästi ennakoitua suuremmat

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 toi Turkuun ja Varsinais-Suomeen yhteensä 260 miljoonan euron tuotantovaikutukset. Tämä oli 60 miljoonaa euroa enemmän kuin ennakkoon oli arvioitu. Pitkän aikavälin myönteisten hyvinvointivaikutusten saavuttamiseksi tarvitaan strategiatyön lisäksi konkreettisia toimenpiteitä.

Turun yliopiston kauppakorkeakoulu on laatinut Turku 2011 -säätiölle selvityksen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden Turkuun ja koko Varsinais-Suomeen kohdistuneista taloudellisista vaikutuksista. Tulosten mukaan kokonaistuotanto- ja työllisyysvaikutukset olivat selvästi odotettua suuremmat.

Kauppakorkeakoulussa vuonna 2009 laaditun etukäteisarvion mukaan kulttuuripääkaupunkivuoden työllisyysvaikutus olisi onnistuessaan ollut 2300 henkilötyövuotta. Rahaksi muunnettuna tämä olisi vastannut 200 miljoonan euron suuruista kokonaistuotannon kasvua.

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden talousvaikutukset selvästi ennakoitua suuremmat

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 toi Turkuun ja Varsinais-Suomeen yhteensä 260 miljoonan euron tuotantovaikutukset. Tämä oli 60 miljoonaa euroa enemmän kuin ennakkoon oli arvioitu. Pitkän aikavälin myönteisten hyvinvointivaikutusten saavuttamiseksi tarvitaan strategiatyön lisäksi konkreettisia toimenpiteitä.

Turun yliopiston kauppakorkeakoulu on laatinut Turku 2011 -säätiölle selvityksen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden Turkuun ja koko Varsinais-Suomeen kohdistuneista taloudellisista vaikutuksista. Tulosten mukaan kokonaistuotanto- ja työllisyysvaikutukset olivat selvästi odotettua suuremmat.

Kauppakorkeakoulussa vuonna 2009 laaditun etukäteisarvion mukaan kulttuuripääkaupunkivuoden työllisyysvaikutus olisi onnistuessaan ollut 2300 henkilötyövuotta. Rahaksi muunnettuna tämä olisi vastannut 200 miljoonan euron suuruista kokonaistuotannon kasvua.

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaiset kirpeässä pakkassäässä

Kulttuuripääkaupunkivuosi sai suomalaisilta hyvän arvosanan

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 Turussa oli tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä onnistunut. Peräti 87 prosenttia vuoden tapahtumiin osallistuneista suomalaisista arvioi kokemuksensa vuodesta erittäin tai melko positiivisiksi. 

- Voisi sanoa, että Turku 2011 oli neljän tähden kulttuuripääkaupunki, sanoo Taloustutkimuksen Turun aluejohtaja Merja Tuominen.

Aboa antarktisen kesän yöttömässä yössä

Suomalaisretkikunta on nostanut maljat Aboalla

Suomalainen FINNARP 2011 retkikunta saavutti Aboa-tutkimusaseman perjantaina 11. tammikuuta. Samalla Aboa-viinien matka maailman ääriin päättyi Etelämantereen Vestfjellan-vuoristoon.

Suomalainen retkikunta matkaa vuosittain Etelämantereen kesänä Aboa-tutkimusasemalle. Tänä vuonna retkikunnan tieteellisenä tavoitteena on tutkia painovoiman muutoksia, maankuoren liikkeitä ja jäätiköitymistä Kuningatar Maudin maassa. Tekeillä on jo viides absoluuttisen painovoiman mittaus Aboalla; ensimmäinen tehtiin vuonna 1994. Näin pitkä aikasarja on ainutlaatuinen Antarktiksen oloissa.

Maisema Aboa-tutkimusaseman pihasta

Suomalaisretkikunta vie Aboa-asemalle nimikkoviiniä

Suomalainen FINNARP-retkikunta vie Aboa-viiniä Etelämantereen tutkimusasemalle. Jos matka sujuu hyvin, viiniä päästään maistelemaan Vestfjellan-vuoristossa tammikuussa. Suomessa Aboa-viinin suosio on ylittänyt odotukset.

Turku 2011 nimikkoviini Aboa on lähtenyt pitkälle matkalle kohti Kapkaupunkia ja tutkimusasema Aboaa Etelämantereella FINNARP-retkikunnan mukana. Suomen Etelämanner-logistiikka FINNARP ylläpitää tutkimusasema ja järjestää tutkimusprojektien kenttätyöt.

Viini pakattiin huolellisesti muiden rahtitavaroiden kanssa konttiin, joka lähti Suomesta marraskuun loppupuolella. Kapkaupungissa kontti puretaan ja pakataan uudelleen Etelämantereelle matkaavaan lentokoneeseen.

Musiikki saattelee kohti joulua

Kulttuuri ei lopu, mutta kalenterivuosi 2011 lähestyy loppuaan ja sitä myöten Turku 2011 –ohjelmatarjonta. Vielä on kuitenkin jäljellä herkkupaloja muun muassa musiikin maailmasta.

Kulttuuri on ollut kuluvana vuonna huomattava vetovoimatekijä Turun matkailussa. Kiinnostuksen lisääntyminen näkyy vahvana myös Varsinais-Suomessa: yli 40 % turkulaisista ja yli 20 % muista varsinaissuomalaisista ilmoittaa kulttuurinkulutuksensa lisääntyneen. Marraskuun loppuun mennessä kulttuuripääkaupungin tapahtumiin on osallistunut kaikkiaan 1 800 000 kävijää, joista Logomon kävijöitä on 220 700.

Musiikki saattelee kohti joulua

Kulttuuri ei lopu, mutta kalenterivuosi 2011 lähestyy loppuaan ja sitä myöten Turku 2011 –ohjelmatarjonta. Vielä on kuitenkin jäljellä herkkupaloja muun muassa musiikin maailmasta.

Taloustutkimus Oy:n syyskuussa tehty valtakunnallinen tutkimus kertoo, että kulttuuripääkaupunkivuosi on saanut yleisön kiinnostumaan kulttuurista aiempaa enemmän. Kulttuuri on ollut kuluvana vuonna huomattava vetovoimatekijä Turun matkailussa.

Jatulintarhat, pohjoiset labyrintit -luennon aineistoa

Antiikin mytologiasta Itämeren rannikoiden kalastukseen - kaikkea tätä oli rannikkoarkeologian tutkija Tapani Tuovisen yleisöluento jatulintarhoista 31.10.

 

Liitteenä luennon aineisto tiivistetyssä muodossa. Aineisto sisältää paljon kuvia sekä myös karttoja pohjoisten labyrinttien sijainnista.

Itämeren rannikoilta ja pohjoiskalotin alueelta tunnetaan satoja kivistä ladottuja jatulintarhoja. Ne ovat labyrintteja, joiden sisällä kuljetaan vain yhtä mahdollista reittiä. Labyrinttimotiivi esiintyy Euroopassa antiikin maailmasta alkaen erilaisissa esineissä, kuvastoissa ja rakennuksissa. Pohjolassa labyrintti esiintyy maastoon ladottuina kenttälabyrintteina ja keskiaikaisten kirkkojen kalkkimaalauksissa.

Pimeyteen liittyvä pro gradu -tutkielma on valmistunut

Turun yliopiston folkloristiikan oppiaineessa on valmistunut pro gradu -tutkielma valoon ja pimeyteen liittyvistä kokemuksista ja merkityksistä. HuK Antti Lindforsin teoreettista ja empiiristä tutkimusta yhdistelevä työ koostuu valon ja pimeyden käsitteiden kulttuurisesta tarkastelusta sekä kokemuskerronnan analysoinnista.

Aineistona on käytetty Lindforsin itsensä vuonna 2010 keräämiä kirjoituksia sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa sijaitsevaa Kaarina Kosken ja Irma-Riitta Järvisen vuonna 2006 toteuttaman Pimeän pelko -kyselyn tuottamaa materiaalia.

Alkuvuonna esitetyssä Hairissa tavalliset turkulaiset pääsivät musikaalitähdiksi. Harjoitukset kohottivat sekä kuntoa että mieltä.

Hyvinvointia kulttuurista ja taiteesta

Kulttuurin arvoa kasvattaa sen vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Turku 2011 -hyvinvointiohjelman tavoitteena on kulttuurin ja taiteen kannustama uusi yhteisöllisyys.

Alusta alkaen eräs Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avainsana on ollut hyvinvointi. Hankkeilla halutaan parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua ja vaikutuksen toivotaan kestävän pitkään juhlavuoden jälkeenkin.

Hyvinvointi on myös ajan muotisana, tietää Marja-Liisa Honkasalo, joka aloitti huhtikuussa työnsä Turun yliopistossa kulttuurisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen professorina. Turun kaupungin lahjoittama professuuri on Suomessa tieteenalansa ensimmäinen.