Turun taidemuseo

Carl Larsson (1853-1919), Peilin edessä. Omakuva, 1900. Göteborgin taidemuseo.

Carl Larssonin Unelma harmoniasta yleisömenestys

Turun taidemuseon näyttelyt toivat kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 museoon ennätysmäärän kävijöitä. Koko vuoden aikana museon näyttelyihin tutustui yhteensä 80 848 ihmistä.

Vuoden yleisömenestyksiä olivat erityisesti keväällä esillä ollut turkulaisen surrealistin Otto Mäkilän Punainen levoton kipinä ja syksyllä vuoden kohokohta, ruotsalaisen taiteen mestarin Carl Larssonin Unelmia harmoniasta. Mäkilän taiteeseen tutustui reilut 23 000 kävijää ja Larssonin näyttely veti museoon ennätykselliset 50 200 vierailijaa.

Jan Andersson, Kuvitettu kaupunki, 2010.

Animaation apupyörä Turun taidemuseossa 15.1.2012 saakka

Suositun Animoi-sarjan Turun taidemuseon näyttelyt päättää Animaation apupyörä. Pimiössä esitetään Animaation apupyörän jäsenten uusinta tuotantoa. Jan Anderssonilta nähdään animaatio Kuvitettu kaupunki, Maria Björklundilta Kihi-Kuhi, Mark Ståhlelta Substanssi ja Niina Suomiselta A Finnish Fable 2011.

Kukin taiteilijoista on toiminut jo yli kymmenen vuoden ajan animaatioalalla, myös aktiivisesti eri yhdistyksissä. Sekä Maria Björklund että Mark Ståhle tunnetaan myös sarjakuvataiteilijoina.

Carl Larsson, Peilin edessä. Omakuva, 1900. Göteborgs konstmuseum

Carl Larsson – Unelmia harmoniasta -näyttely avoinna vielä tämän viikon

Ruotsalaisen taiteen mestarin Carl Larssonin (1853–1919) rakastettu kuvamaailma on esillä Turun taidemuseossa 16.9.2011–8.1.2012. Carl Larsson – Unelmia harmoniasta -näyttely kertoo taiteilijan elinympäristön ja läheisten vaikutuksesta hänen taiteeseensa.

Esille nousevat erityisesti varhaiset Ranskassa, Grèz-sur-Loingin kylässä, tehdyt maalaukset sekä myöhemmät taiteilijan Sundbornin-kodissa, Ruotsin Taalainmaalla, luodut teokset. Kummankin alueen luonne ja siellä vietetty arki ikuistui teoksiin romantisoituna maalaiselämänä, jonka sisältämä douceur de vivre, elämän suloisuus, ihastuttaa yhä.

Carl Larsson (1853-1919), Vanha muuri, Grèz-sur-Loing / Gamla muren, Grèz-sur-Loing / The Old Wall, Grèz-sur-Loing, 1885

Carl Larssonin rakastettu kuvamaailma on avoinna 8.1.2012 saakka

Ruotsalaisen taiteen mestarin Carl Larssonin (1853–1919) rakastettu kuvamaailma on esillä Turun taidemuseossa 16.9.2011–8.1.2012. Näyttely Carl Larsson – Unelmia harmoniasta kertoo taiteilijan elinympäristön ja läheisten vaikutuksesta hänen taiteeseensa. 

Esille nousevat erityisesti varhaiset Ranskassa, Grèz-sur-Loingin kylässä, tehdyt maalaukset sekä myöhemmät Carl Larssonin Sundbornin-kodissa, Ruotsin Taalainmaalla, luodut teokset. Kummankin alueen luonne ja siellä vietetty arki ikuistui teoksiin romantisoituna maalaiselämänä, jonka sisältämä douceur de vivre, elämän suloisuus, ihastuttaa yhä.

Niina Suominen, A Finnish Fable 2011, 2011.

Animaation apupyörän animaatioita ja animaatiotaiteilijoiden esittelyitä pe 9.12. Turun taidemuseossa

Perjantaina 9.12. näytetään Animaation apupyörän jäsenten animaatioita Turun taidemuseossa klo 16–19. Paikalla on myös animaatiotaiteilijoita, jotka kertovat teoksistaan ja animaation tekemisestä.

Niina Suominen, A Finnish Fable 2011, 2011.

Animaation apupyörä esittäytyy Turun taidemuseossa pe 9.12.

Perjantaina 9.12. näytetään Animaation apupyörän jäsenten animaatioita Turun taidemuseossa klo 16–19. Paikalla on myös animaatiotaiteilijoita, jotka kertovat teoksistaan ja animaation tekemisestä.

Tilaisuudessa esitetään seuraavat animaatiot: Jan Andersson ja Katja Kettu: Mankeli (2011, 11 min.), Ami Lindholm: Sinä vuonna leikkasin hiukseni (2010, 6 min.), Mark Ståhle ja Tatu Pohjavirta: Eläimiä eläimille (2011, 10 min.), Maria Björklund: Helsingin kesä (2011, 8 min.), Animaation Apupyörä ry / Tatu Pohjavirta: Luonnonlaki-elokuvat (2008, sis. 18 animaatiota). Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Carl Larsson, Lunta, 1909. Turun taidemuseo.

Turun taidemuseon joulukalenteri avautui 1.12.

Turun taidemuseon nettisivuilla avautui 1.12. Carl Larsson –joulukalenteri, jossa tutustutaan Nyt on taas joulu –maalaukseen. Tiistaina 13.12. museossa vietetään Lucian päivää.

Ruotsalaisen taiteen mestarin Carl Larssonin (1853–1919) rakastettu kuvamaailma on esillä Turun taidemuseossa 8.1.2012 asti. Lämminhenkinen näyttely sopii hyvin koko perheelle ja tarjoaa rauhallista sunnuntaitunnelmaa joulunajan kiireiden keskelle. Museon kahvila on sisustettu näyttelyn henkeen ja museokauppa Muusasta saat Larsson-tuotteet ja muut persoonalliset lahjaideat pukinkonttiin.

Kuvailutulkkaus

Kuvailutulkkaus näyttelyyn Carl Larsson - Unelmia harmoniasta su 4.12. klo 15:30-17.

Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyen Turku 2011 -säätiö, Turun ammattikorkeakoulu ja Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry ovat yhteistyössä järjestäneet Kuvailutulkki-koulutukseen. Kuvailutulkkiopiskelija Katariina Järvi tulkkaa lopputyönään Carl Larssonin teoksia sunnuntaina 4.12. klo 15.30-17.00.


Esitykset:

04.12.2011
klo 15:30

Carl Larsson, Omakuva ( uudessa ateljeessa), 1912. Malmön taidemuseo.

Erikoisopastus Carl Larsson -näyttelyyn lauantaina

Carl Larsson - Unelmia harmoniasta -näyttelyssä järjestetään kuraattorikierros lauantaina 12.11. klo 14 Turun taidemuseossa. Miten näyttely valmistuu? Turun taidemuseon amanuenssi Christian Hoffmann kertoo Carl Larssonin näyttelyn valmisteluista ja näyttelyprosessista.

Unelmia harmoniasta -näyttelyssä on mukana yli 100 maalausta ja ne on lainattu pääasiassa ruotsalaisista julkisista ja yksityisistä kokoelmista. Näyttelyn takana on monivuotinen valmistelutyö yhteistyössä Ateneumin taidemuseon kanssa.

Opastus kestää noin tunnin ja sille voi osallistua museon pääsylipulla.

Jan Andersson, Kuvitettu kaupunki, 2010.

Animaation apupyörä: Jan Andersson, Maria Björklund, Mark Ståhle ja Niina Suominen

Turun taidemuseon Pimiössä 18.11.2011–15.1.2012.

Tiedotustilaisuus median edustajille torstaina 17.11.2011 klo 11 Turun taidemuseossa.