Tuli on irti!

Valpurin velholeirillä vietetään tulevana kesänä yksi päivä myös Tuli on irti! -näyttelyssä.

Velhot ovat irti Logomolla!

Valpurin velhokoulu on taas täällä.  Tänä vuonna mukana myös Tuli on irti! –näyttely! Kesäkuussa Turun museokeskus järjestää 9-11 -vuotiaille koululaisille tarkoitetun leirin, jonka aikana tietoa karttuu historiasta, kansanperinteestä ja mytologiasta. Lisäksi opitaan erilaisia kädentaitoja.

Perinteiseen velhokouluun tulee uutena mukaan Logomon näyttelyt, joissa velhokokelaat oppivat tuleen liittyvää tietoutta. Päivän aikana velhot muun muassa kokoavat maagisista elementeistä itselleen amuletit. Tutuksi tulevat myös tarinat tuliketuista, feenikslinnusta, seppä Ilmarisesta ja Kultaneidon taonnasta, tulimyyteistä ja maagisesta tulenväestä. Tuli on irti! -näyttelyssä perehdytään myös tulen monipuolisuuteen ja tulen käytön historiaan. Onnistuuko velhoilta tulenteko perinteisin menetelmin vai pitää turvautua tulisiin loitsuihin?

Tuli on irti! -näyttelyssä voit tutustua Märit Welinin tulitikkuaskikokoelmaan ja kuulla tulen hyöty- ja haittapuolista. Voit myös iskeä kipinää tuluksilla!

Tulitikut kertovat tulen historiasta

Tuli on irti! -näyttelyssä on harvinainen mahdollisuus nähdä osa laajasta, yli 6000 tulitikkurasian yksityiskokoelmasta. Tulitikkuaskien etiketit ovat olleet suosittu keräilykohde 1900-luvun mittaan, ja myös kokonaisilla rasioilla on oma keräilijäkuntansa. Osa kerää ja taltioi askinsa sisältöineen, osa kartuttaa kokoelmaansa tyhjillä askeilla. 

Tulitikut, nuo tuliset pienet apulaiset askissaan, ovat helpottaneet ihmisen arkea parinsadan vuoden ajan. Ennen tulitikun keksimistä tulen sytyttäminen oli työläämpää ja joskus onnenpeliä. Muinaiset tulentekovälineet olivat pääosin puisia, ja tulen syttyminen perustui hankaamisen kautta syntyvään kitkaan. Osa tulentekovälineistä puolestaan oli kipinää tuottavia, ja näihin lukeutuvat myös tulukset, joiden käyttöä pääsee kokeilemaan Tuli on irti! -näyttelyssä. Tulusrautaa käytettiin vielä 1800-luvun jälkipuolella, jolloin tulitikkuja oli jo saatavilla.

Tuli on irti! on Heurekan ja Turun museokeskuksen yhteinen suurnäyttely, joka johdattaa Sinut tulen ja ihmisen yhteiseen historiaan.

Tuli pääsee irti kulttuurikortilla maaliskuussa

Löytyykö lompakostasi jo Turun kaupungin kulttuuriin oikoreittinä toimiva kulttuurikortti? Jos löytyy, niin nyt on aika hyödyntää kortin uusin etu ja lähteä vierailemaan Turun museokeskuksen Logomon näyttelyissä. Kulttuurikortilla pääsee Tuli on irti! -näyttelyyn kaksi aikuista yhden hinnalla 31.3.2012 asti.

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE

Naistenpäivänä Tuli on irti! -näyttelyssä kuullaan historian tulisten naisten tarinoita. Kuvassa Turun palossa kotinsa menettänyt rouva Maria Wahlgren kotinsa edustalla Tiirikkalankujalla ennen vuoden 1827 tuhoisaa paloa. Wahlgrenin roolissa Maiju Oikarinen.

Tulisia naisia ja liekehtivää historiaa

Olivatko Vestan neitsyet alistettuja orjattaria vai vapaita papittaria? Mahtoivatko noidat olla aina naisia? Syttyikö Turun palo todellakin piian toheloinnin takia, kuten on väitetty? Olivatko antiikin Jumalattaret lempeitä äitihahmoja vai tulisen kuumia pakkauksia? Logomossa saat vastauksen näihin ja moniin muihin kiehtoviin kysymyksiin naistenpäivän teemakierroksilla.

Naistenpäivä on omistettu Tuli on irti! -näyttelyssä tulisille naisille. Historian saatossa naisten paikka on ollut perinteisesti kotona hellan äärellä ruokaa laittamassa. Vapaapalokuntaan heillä ei ollut aikoinaan mitään asiaa ja tulitikkutehtaan tyttöjen työolot olivat suorastaan hengenvaaralliset. Myöhempien aikojen siskot päättivät muuttaa naisen asemaa ja he polttivat rintaliivinsä sen merkiksi.

Tuli on irti! -näyttely tarjoaa elämyksellisiä opastuksia

Tuli on irti! keräsi viime vuonna valtaisan yleisösuosion ja suuri osa näyttelyn viehätystä olivat myös sen eri-ikäisille asiakkaille suunnatut, elämykselliset opastuskierrokset. Koululaisille suunniteltuja, pedagogisia ja toiminnallisia TOKL:in kanssa yhteistyössä suunniteltuja opastuskierroksia on jälleen tarjolla. Kalenteri täyttyy jo hyvää vauhtia, mutta vielä on tilaa innokkaille koululasryhmille.


Esitykset:

17.01.2012
klo 10:00

Hellmanin talon piika Maria Vass oli aikoinaan syytettynä Turun palon sytyttämisestä. Jännitävällä salapoliisikierroksella selviää, oliko piika syyllinen paloon. Kuvassa palaneella kujalla Maria Vassin roolissa Susanna Lahtinen.

Salapoliisikierros ja muita opastuksia Logomossa

Viime vuonna suositut opastuskierrokset jatkuvat edelleen Tuli on irti -näyttelyssä Logomossa. Hiihtolomaviikoilla Tuli on irti! -näyttely tarjoaa kouluikäisille uuden, hurjan jännittävän salapoliisikierroksen, jossa selvitetään Turun palon mysteeriä.

Miten seppä oikein valmistaa raudasta esineitä? Kuka onkaan mies, joka istuu Tiirikkalankadun turkulaiskodin sohvalla? Monet asiat saattavat jäädä askarruttamaan mieltä näyttelykäynnillä, ja tällöin opastettu kierros on paikallaan. Oppaalla on hallussaan monipuolisesti tietoa näyttelyn eri kohteista, ja tätä tietoa hän myös mielellään jakaa näyttelyvieraille.

Märit Welinin 6143:n tulitikkuaskin kokoelmasta on asetettu kattava otos esille Tuli on irti! -näyttelyyn.

Tikuista asiaa

Märit Welin Turun museokeskukselta on lainannut osan yksityisestä tulitikkuaskikokoelmastaan Tuli on irti! – näyttelyyn, joka jatkuu Logomossa heinäkuun lopulle. Kysyimme Märitiltä hänen keräilyharrastuksestaan ja mittavasta kokoelmastaan.

Kokoelmassasi on tällä hetkellä 6143 tulitikkurasiaa. Mistä kaikki alkoi?
- Ensimmäisen tikkuaskini hankin ollessani yläasteen luokkaretkellä Tanskassa. Halusin ostaa jotain pientä matkamuistoksi ja rahat riittivät tikkuaskiin.

Mistä keräily sai alkunsa?

Maarit Koistinen Logomossa lokakuussa 2010, jolloin Tuli on irti! -näyttelyn rakennus alkoi.

Tulikokeessa

Maarit Koistinen on toiminut 2010 ja 2011 Tuli on irti! –näyttelyn hankekoordinaattorina Turun kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen kansliassa. Näyttelyn saadessa jatkoa vuodelle 2012 kysyimme Maaritilta, minkälaisia muistoja hänellä on näyttelyn teosta.

Mitä työnkuvaasi kuuluu?
- Koordinaattorin työnkuva on mielenkiintoinen ja laaja; työnkuvaani sisältyy kaikkea budjetinseurannasta markkinointiin ja esimiestehtäviin. Osasta työtehtävistä vastaan itsenäisemmin, osa taas tehdään porukalla, kuten markkinointi. Tällä hetkellä kokoan raporttia viime vuoden toiminnasta, enkä ole enää varsinaisesti 2012 vuoden tuli-toiminnassa mukana.

Miten olet päätynyt tehtävääsi?
- Sain kuulla hienosta hankkeesta 2009 joulukuussa ja pääsin onnekseni haastatteluun.

Näyttelyssä Turku paloi 48 kertaa päivässä.

Tuli-näyttely kiittää hienosta vuodesta

Näyttelyssä rikkoontui 100 000 kävijän määrä joulukuussa. Viimeinen viikonloppu veti väkeä jonoksi asti.

Innokkaat kävijät ja mattimyöhäiset vierailivat Logomossa viimeisenä aukioloviikonloppuna. Vesisateesta huolimatta jonot venyivät yläparkkipaikalle asti.

Tuli on irti! -näyttelyssä on vieraillut vuoden aikana yli 100 000 kävijää. Opastetut kierrokset ovat olleet erityisen suosittuja, ja niitä on vedetty yli 1 500 kpl vuodessa.

Turku palaa näyttelyssä 48 kertaa päivässä.

Turku palaa! -teatteri on näyttelyn ehdoton suosikki

Päänäyttely on kerännyt jo huikean määrän kävijöitä, ja yksi syy tähän on näyttelyn vetonaula, Turun palosta kertova pienoismalliteatteri.

Aamulla ennen klo 11 Tuli on irti! -näyttelyssä on vielä hiljaista. Tai ei aivan, sillä Logomon teknikot ovat jo laittaneet osan näyttelykohteista päälle ja äänet kantautuvat näyttelytilassa: Sepän pajassa kalkkaa rauta ja vanhasta paloautosta kuuluvat palomestari Rainer Saarisen muistelmat.