ruoka

Syksyn sato kerätään Turun kauppatorilla 10.9.

Syyskuun toisena lauantaina, 10.9. torin maalaisten penkkien alueella saadaan tavallista laajemmin perinteistä maalaismarkkinatunnelmaa, kun paikalliset tuottajat ja ruoan asiantuntijat kokoontuvat esittelemään tuotteitaan ja kertomaan uusinta tietoa lähi- ja luomuruoasta.

Tapahtuma tuo vakituisten torikauppiaiden lisäksi torille lähes 20 tuottajaa, joilla on tarjolla runsaasti luomutuotteita juureksista ja vihanneksista luomulampaaseen saakka. Tapahtumaan osallistuvat kauppiaat tarjoilevat myös maistiaisia ja antavat reseptivinkkejä.

Varsinais-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ovat paikalla valmistamassa uutispuuroa ja jakamassa vinkkejä onnistuneen ruisleivän valmistukseen.

– Osastolta saa myös ostaa aitoa ruisjuurta, kertoo toiminnanjohtaja Emma Pikkarainen Varsinais-Suomen maa- ja kotitalousnaisista.

Poissaolijan vinkit

Poissaolijan vinkit

Miksi kaikki kiva tapahtuu juuri silloin, kun minä en pääse paikalle?

Terveisiä jostain päin Etelä-Pohjanmaata (kai) ja kiitos Valtion Rautateille langattomasta verkosta. Olen matkalla, ja eiköhän just sillon kaikki Turun kiinnostavimmat tapahtumajärjestäjät keksi järjestää jännimpiä tapahtumiaan. SATTUMAAKO?!

Ravintolakulttuuria kulttuuripääkaupungissa

Tervetuloa avoimeen seminaariin Ravintolakulttuuria kulttuuripääkaupungissa Turussa 25.5 klo 14-17. Seminaari käsittelee Ravintolakultuuria eri näkökulmista – puhujina Alf Rehn, Antti Wahtera, Jennie Westergaard sekä Vesa Heikkinen.

HUOM! Pakollinen ilmoittautuminen. http://about.me/creatin

Tilaisuus on avoin kaikille mutta paikkoja on rajoitetusti.

Tilaisuuden järjestää tutkimushanke Creatin (Handelshögskolan vid Åbo Akademi) joka on osa virallista Turku 2011-ohjelmaa.

Aitojen makujen juhlaa

Kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumissa luvassa neitsytperunoita ja syksyn satoa.

Turun saaristossa ensimmäisenä kypsyvä uuden sadon peruna, neitsytperuna on kulinaarinen herkku, joka juhannuksen alla nostetaan sille kuuluvaan asemaan omalla Neitsytperunafestivaalilla. Kaffeli ry:n järjestämässä Aurajoen rannan perunajuhlassa on runsaan ohjelman lisäksi suuri ruokateltta aurinkoterasseineen. Teltassa Turun keittiömestarit valmistavat monin tavoin neitsytperunaa, jota nautitaan yhdessä omaleimaisten, varsinaissuomalaisten kalaherkkujen kanssa.

Turun ammatti-instituutin nimikkoleivokset

Turun ammatti-instituutti kehitteli oman nimikkoleivoksen

Turun ammatti-instituutin nimikkoleivoksessa yhdistyvät suklaakermatäyte, fariinisokerilla ja rommilla ryyditetyt mansikat sekä raikas aprikoosi. Komeuden kruunaa valkosuklaanappiin painettu oppilaitoksen logo. Leivoksella halutaan juhlistaa tulevaa kulttuuripääkaupunkivuotta.

Marraskuussa lanseerattu leivos on päällystetty tummalla suklaalla, ja se on syntynyt konditoria-alan opiskelijoiden ja lehtori Seppo Peltomäen yhteistyönä. Gluteenitonta ja laktoositonta TAIn nimikkoleivosta tullaan tarjoamaan erilaisissa oppilaitoksen juhlatilaisuuksissa.

Leivoksen valmistamisessa on monta työvaihetta. Pohja valmistetaan täysin ilman jauhoja ja sen ehjänä pitäminen vaatii pieniä ammattilaisten niksejä.

- Paistamisen jälkeen pohjalevyt pakastetaan lyhyesti, paljastaa Seppo Peltomäki.

Euroopan kulttuuripääkaupunki Turun pääravintoloitsijaksi Kanresta

Kulttuuri- ja kongressikeskusten ravintoloitsijana tunnettu Kanresta Oy on valittu Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki Turun pääravintoloitsijaksi. Kanresta toimii ravintoloitsijana muun muassa Suomen Kansallisoopperassa, Tampere-talossa, Turun kaupunginteatterissa ja Lahden Sibeliustalossa.

Turussa Kanresta vastaa vuonna 2011 tapahtumakeskus Logomon ravintolapalveluista sekä yrityksille suunnatuista hospitality-paketeista.

Turku lautasella -kirjan kuvitusta

Ruokakulttuuri entistä vahvemmin esillä 2011-ohjelmassa

Ennen syksyn 2010 Kirja- ja ruokamessuja julkistettiin kaksi uutuutta kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan. Turku lautasella –teos esittelee 10 mielenkiintoista Aurajokirannassa sijaitsevaa ravintolaa. Yksinkertaisesti hyvää Uudestakaupungista nostaa esille perinteisen ruuanvalmistuksen perusajatuksen: puhdasta ja hyvää ruokaa läheltä.

Yksinkertaisesti hyvää yhdistää tapahtumissaan ruuan, ruokailun, hyvinvoinnin, pingottamattoman hauskanpidon ja kulttuuriin. Huomion kohteena on myös perinteiden merkitys ruokakulttuurissa. Menneisyyttä tuodaan nykypäivään mm. keräämällä ja modernisoimalla paikallisia reseptejä. Erityisesti esillä ovat alueen historiaan ja nykypäivään olennaisesti kuuluvat kalaruuat.

Aboa-viinietiketit

Aboa on Turku 2011 -nimikkoviini

Turun kulttuuripääkaupunkivuosi laajentaa suomalaisten viinitarjontaa. Turku 2011 –viineiksi kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin on valittu Le Domain d’Artonin viinit, jotka tulivat myyntiin 8.9.

- Turussa kulttuuri ymmärretään laajasti, ja Turku 2011 –ohjelmassa on kattaus myös ruoka- ja juomakulttuurille, kertoi markkinointipäällikkö Laura Aalto. Ajatus omasta Aboa-viinistä nousi Hartwall-yritysyhteistyön myötä. Aboa-puna- ja -valkoviinit tuo maahan Hartwa-Trade Oy Ab.

Aboa Rouge on marjainen ja aromikas punaviini, jonka maku täydentää hyvin esimerkiksi oopperan tai hevimusikaalin inspiroimat keskustelut. Keskitäyteläinen viini on Merlot- ja Syrah-rypäleiden yhdistelmä, joka takaa pehmeän ja mausteisen maun.