ravintolakulttuuri

Portsan piraattikahvila

Portsan piraattikahvila

 

Lauantaina 21.5.2011 järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa Ravintolapäivä -tapahtuma. Kymmenet tilapäiset pop up -ravintolat avasivat ovensa yhdeksi päiväksi niin kodeissa, työhuoneissa kuin takapihoilla ja kaduilla.

Olutkulttuurivuoden avajaiset: Haastateltavana M.A.Numminen

Olutkulttuurivuoden avajaiset: Haastateltavana M.A.Numminen

 

Auran päivänä minulla oli erityisen hyvä syy kohottaa malja, itseasiassa minulla oli kolmekin hyvää syytä, joita ei tarvinnut edes kaukaa hakea. Ensimmäinen ja toinen Terveydeksi! -toivotukseni lähti veljilleni,  Auran päivänä syntyneille veijareille. Kolmas, ääneen lausuttu, Turun olutkulttuurivuoden avajaisten kunniaksi.  

Kuvablogi: Gastronomien ruokaklubilla

Kuvablogi: Gastronomien ruokaklubilla

Aloitin sukelluksen turkulaiseen ruokakulttuuriin joulun aikoihin Turun Kauppahallista. Ystävänpäivän tienoilla minulle avautui mahdollisuus jatkaa tutkimuksiani ja päästä perehtymään kulinaristiseen Turkuun uudella tavalla, nimittäin osallistumalla Suomalainen Pohja Ruokaklubin kokoukseen ruoanlaiton merkeissä.